Kun hongkongilainen perhe matkusti Amerikkaan, perheen poika huomasi pian jotain tuttua. Katso, isä, hongkongilainen ravintola, hän sanoi ja osoitti McDonaldsia.

Niinpä. Mäkkärin voi melkeinpä jo laskea kiinalaiseksi ravintolaksi.

Tai sehän on vain säälittävää selittelyä. Jotenkin minun pitää perustella vierailuni mäkkärillä Shanghaissa.

Kiinalainen ruoka on Kiinassa loistavaa. Mutta jokin fiksaatio saa minut haluamaan aamupalaksi länsimaista ruokaa. Tuttua ruokaa. Kahvia.

Hampurilaisbaarin aamupalat ovat aika lähellä sitä. Shanghaissa toki on täysin länsimaisiakin ravintoloita, varmaan paljon länsimaisempia kuin vaikkapa Suomessa. Mutta niissä hinnatkin ovat ihan eri luokkaa kuin Suomessa - paljon kalliimpia. Shanghaissa asuu hurjasti upporikkaita, joille hinnat eivät merkitse mitään.

Kaikille ei kuitenkaan Kiinan kiinalainen ruokakaan maistu. Hongkongissa on avattu eurooppalaistyylistä kiinalaisruokaa tarjoava ravintola. Kaupungissa on niin paljon lyhyillä komennuksilla olevia länsimaalaisia, jotka haluavat sitä kiinalaisruokaa johon ovat tottuneet kotimaassaan. Sitä laimeampaa versiota.

Joku keksi siihenkin kummallisen markkinaraon.

Shanghaissa on tämännäköistä.




Takana on matkustelua pian melkein kolme kuukautta. Tien päällä siitä on kulunut 8,5 vuorokautta, rautateillä 2,5 vuorokautta. Olen saapunut Kiinan läntisimmästä kolkasta maan lähes itäisimpään pisteeseen Shanghaihin. Vain alueet maan koillisosassa ovat idempänä.

Nyt Shanghaissa sataa tihuttaa. Illat ovat koleita ja taksin penkiltä katsottuna musta, sateesta kiiltävä maantie on pimeä kuin Turun marraskuussa.

Eilen söin illallista seurueessa, jossa oli lisäkseni viisi suomalaista ja yksi kiinalainen. Sitä oikeaa kiinalaisruokaa. Tulista sichuanilaista.

Toissapäivänä katselin hallin piippuhyllyllä, kun Roger Federer murskasi James Blaken tenniksen Masters cupin finaalissa. Peli näytti upealta, kun sitä pelasivat maailman tämän hetken kaksi parasta tennispelaajaa.

Shanghaissa ei voi välttyä törmäämästä länsimaalaisiin. Ei varsinkaan, mikäli liikkuu ranskalaisella alueella. Shanghai on Kiinan kansainvälisin kaupunki.

Viime päivät ovat jo olleet hidasta laskeutumista kohti kotimaata. Lentolippu on hankittuna ylihuomiseksi.

Blogitarinat jatkuvat taas joskus, mutta ensin pitäisi päästä matkalle. Pakistaniin ja Kiinaan suuntautunut matka ja tarina ovat vuodelta 2006, seuraava matka toivottavasti sijoittuu vuoteen 2021.