Auta armias - nuo papithan ovat ihan pierussa.

Kävellessäni kohti Mikael Milhaizengin kalliokirkkoa kiivasta ääntä ja naurua kaikuu paljon ennen kuin näen ketaan. Nurkalta voi havaita, etta papit ovat maistaneet paikallista hunajaolutta tuopin jos toisenkin.

"Heilla oli messu tänään. Sen jälkeen ovat ottaneet", tähdentää oppaamme Zeray.

Tilanne siina mielessa yllättää, että Etiopiassa humalaisia ei ole paljonkaan näkynyt. Myös tupakoitsijoita on harvassa.

Khat-ruohoa sen sijaan täällä pureksii moni, vaikka Aksumissa sekin, tupakan ohella, on kiellettyä.

Khat on monin paikoin ongelma.

"Esimerkiksi opiskelijaporukoissa monet purevat khatia jotta jakaisivat opiskella paremmin. Ja jos he eivat sitä sitten saakaan, he voivat tosi huonosti. Monet jäävät koukkuun", Zeray kertoo.

Khat on huumaava aine, jota nautitaan taalla Afrikan sarvessa. Ja vähän Suomessakin somalien myota.

Mutta tällä kertaa hätä ei ole todellinen. Papeista löytyy ainakin yksi riittävän hyväkuntoinen tullakseen avaamaan meille kirkon oven.

Tigrayssa on kymmeniä kalliokirkkoja, jotka Lalibelan ohella ovat merkittävimpiä kulttuurikohteita Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kallioluolissa on ikoneita ja kirkkomaalauksia 1500 vuoden takaa, ja ne ovat säilyneet varsin hyvin.

Säilymistä helpottaa kirkkojen sijainti. Monet niistä ovat lähes luoksepääsemättömissä kalliorinteissä.

Yksi sellainen on Abune Yemata, jonne nyt olemme matkalla.

Pikkubussilla pääsemme kuivaa, pölyävää hiekkatietä vanhan joen pohjalle. Yläviistossa paljastuu matkan kohde. Edessä on lähes pystysuora kallioseinämä, vähän kuin Lucky Luken Apassikanjonin esittelemä kalliokukkula.

Tuonne.

 On mahdoton kuvitella, mistä me pääsemme kalliota nousemaan, missä edes on kirkko.

Onneksi opas on matkassamme. Ja "onneksi" joukkoomme lyöttäytyy paikallisia tyyppejä.

Hetken miehet sanailevat kiivaasti.

"20 birriä tippiä näille kolmelle, jotta he tulevat auttamaan teitä kiipeämään kalliota", sanoo Zeray.

Alamme kavuta aluksi loivaa rinnetta. Huomaan, etta seurueemme on kasvanut ainakin kymmenellä nuorella miehellä ja lapsella.

Pari tyyppiä alkaa äkkiä heitellä toisiaan kivillä. Ei kun kivenkoloon luikertaakin käärme, jota pojat yrittävät tappaa.

Rinne jyrkkenee, kunnes tulemme kallioseinämälle. Matkaamme on yhden varjoisan puun alta lyöttäytynyt pappi. Selvin päin.

Kalliota pystyy kapuamaan, mutta kädet on oltava apuna. Mutta sitten tullaan muutaman metrin korkuiselle seinälle. Tenkkapoo.

Kallioseinämässä sentään voi havaita pieniä koloja, joihin varpaat ja sormenpäät sopivat. Ei kun ylös.

Innokkaat oppaamme näyttävät, että tuohon jalka. Tuohon käsi. Mutta millä laitat, kun siinä jo on oppaan jalka. Hetken luulen etta täytyy luovuttaa, pitää painaa vatsaa kohti kalliota ettei tipahda selälleen. Nyt on käsi juuri vatsan alla, minne sitä voi siirtää...

Pian vähän helpottaa. Lopulta pääsemme kallionkielekkeelle, jonka takaa jatkuu metrin levyinen polku seinämässä. En katso alas, sillä tiedän siellä olevan 200 metria tyhjää pudotusta. Toiseen suuntaan vuori nousee seinänä vielä satoja metrejä.

20 metrin kävelyn jälkeen (nojaten tiiviisti vasten kalliota) polku päättyy pieneen luolaan, jonka sisällä olevaa ovea pappi avaa. Ensin tietenkin oveen suudellen.

Ylhäällä liitää pari korppikotkaa. Tunnelma on epätodellinen.

Maisema on dramaattista ja palkitsee kiipeilyn. Euroopassa tämä paikka olisi satavarmasti kielletty liian vaarallisena. Mutta nyt nautitaan koko rahalla.

Kunhan löydän tehokkaamman nettiyhteyden, täältä napattu kuva on sivullani ensimmäisenä.

Missä te viivytte, ihmettelee pappi.


Oppaamme Zeray

Tästä!!!

Eilen mulle kävi nolommin.

Etiopian ehkäpä pyhin paikka on Debre Damo, joka sijaitsee samanlaisen kalliokukkulkan laella.

Ainoastaan miehille sallitulle luostarille pääsee vain köyden avulla kiipeilemällä.

Pystysuora kallioseinämä on ehkä 15 metriä korkea. Kun katson ylos, munkki vilkuttaa: no panic.

Hän laskee turvaköyden, vuohennahkaisen. Oppaani pujottaa sen lanteilleni.

Sitten vaan hamppuköydestä kiinni, jalat vasten kalliota ja kävelemään kohti taivaita.

Taustalla pyhä kukkula Debre Damo

Mutta näkemättä jäi...

Alusta asti nousu hirvittää kankeaa miestä, mutta kun kallio vähän yli puolen matkan saavuttuani ulkonee miinuskulmaiseksi, alkaa paniikki iskeä. Huomaan, että käteni ovat aivan turrat, ei saa otetta. Munkki vetää toisaalla vuohennahkaköydestä, ja minä alan miettiä, miten selvitä kunnialla alas.

Alas päästyäni sormeni eivät seuraavaan varttiin oikene, kädet tärisevät, huomaan sääliviä katseita ympäriltäni.

Munkki sentään vilkuttaa.

Aina ei voi voittaa.

Vielä muutama kuva Mekelen kaupungista, jota Etiopian hallitus nyt uhkaa pommittaa.