Illallisen jälkeen kättelimme Patrickin kanssa ja toivotimme hyvää jatkoa. Enpä voinut kuvitella, että seuraavaa iltaa Patrick ei enää näkisi.
Mennäänpä päivä taaksepäin. Eletään lokakuun viimeistä viikonloppua, on perjantai.
- - -
Patrick istui pikkubussin oikeassa reunassa, yksinäisellä penkillä vedettävän sivuoven vieressä.
Olimme nousseet kalifornialaisten Jimin ja Annin kanssa junasta Bahuichivossa. Jatkoimme asemalta vanhan bussinrämän kyydissä kohti laakson pohjaa, Uriqueta.
Pian kuitenkin bussi kurvasi hiekkaiselle piha-alueelle. Siellä meidät pyydettiin siirtymään toiseen, pikkubussiin, jossa ensimmäisen kerran tapasin Patrickin.
Bussissa oli myös belgialainen Gilles, jonka kanssa olin jutellut jo pari iltaa aikaisemmin El Fuertessa. Autossa oli myös muutama paikallinen.
Bahuichivo sijaitsee El Chepe -junaradan varrella Pohjois-Meksikossa. Kiskot vievät Kuparikanjonin luonnonpuiston läpi. Puistossa on seitsemän syvää kanjonia, ja niistä syvimmän pohjalla sijaitsee Urique.
Bahuichivo on parisen kilometriä korkeammalla kuin Urique. Matka alas kulkee suorastaan huikeiden maisemien läpi.
Kuljettaja kysyy, haluammeko näköalatasanteelle. Se maksaa 25 pesoa hengeltä eli suunnilleen euron.
Totta kai haluamme.
Tasanteelta otan muutaman kuvan, jossa amerikkalaiset ja belgialainen näkyvät. Kuvat lienevät viimeiset Patrickista.
Kun matkaa on taitettu kolmisen tuntia, saavumme laakson pohjalle Uriqueen. Se on noin tuhannen asukkaan kylämäinen kaupunki, joka on syntynyt kaivosteollisuuden ympärille.
Majoittaudun hotelliin, jonka ulko-ovi on auki ja vastaanottotiski sijaitsee 300 metrin päässä. Hotellissa tuskin on ketään muuta asukasta.
Uriquesta lähtee kiinnostavan oloisia vaellusreittejä. Jokirantaa seuraten seitsemän kilometrin päässä on pieni Guadalupen kylä.
"Mene siltaa pitkin yli kohdassa, jossa on risteys. Muuten vaan jokivartta," neuvotaan minulle.
Lauantaiaamuna aamupalan syötyäni yhdeksän jälkeen alan talsia joen suuntaista katua. Havaitsen Patrickin, joka on menossa samaan suuntaan. Lähdemme yhtä matkaa.
- - -
Patrick asuu Pohjois-Carolinassa ja työskentelee Davidsonissa espanjan opettajana. Hän kertoo tarinoita Perusta, jossa hän on työskennellyt muutaman vuoden.
Amerikkalaiseksi hän on yllättävän kiinnostunut eurooppalaisesta jalkapallosta. Ruodimme Yhdysvaltain maajoukkueen tilannetta. Juttelemme myös koripallosta, ja tietenkin Patrick tuntee Lauri Markkasen.
Vertailemme matkakohteitamme. Suosittelen Patrickille matkaa Ruandaan vuorigorillojen sumuisille vuorille. Ihmettelemme Donald Trumpia ja hänen johtamistyyliään.
Puhumme myös turvallisuudesta Meksikossa.
Kuparikanjonin seudulla on ollut aika ajoin väkivallantekoja. Kanjoni kuuluu Sinaian provinssiin, joka on huumekeisari Joaquin "El Chapo" Guzmanin toimialuetta. El Chapon oikeudenkäynti on juuri alkamassa.
Toteamme kuitenkin, että hyvin harvoin väkivallanteot kohdistuvat täysin ulkopuolisiin, varsinkaan ulkomaalaisiin.
Tie mutkittelee Urique-joen vartta laaksossa. Välillä tie nousee korkealle joen yläpuolelle, välillä kävellään melkein joenrantaa.
Alkaa jo olla vähän hiki, kun edessä näkyy asutusta. Portin takana on koulu ja pihan ympärillä matalia rakennuksia.
Tie kiertää vielä koulun takaa, kunnes se johtaa aukiolle, jonka vieressä on pieni kirkko. Missään ei näy ihmisiä. Alan hieman huolestua, koska tarvitsisin vesipullon paluumatkaa varten.
Hetken käveltyämme huomaamme kolme pientä tyttöä, jotka kurkkivat auton takaa ja yrittävät hymyillen piiloutua, kun huomaamme heidät.
Tyttöjen äiti tulee asunnosta. Patrick kysyy, olisiko heillä vettä. Äiti tulee pian ovensuuhun tarjoten juomapulloa.
Perheen isäkin ilmestyy pian paikalle. Yritän kuunnella ja ymmärtää, kun hän ja Patrick keskustelevat espanjaksi.
Kovin vähän täällä nykyään käy turisteja, ymmärrän keskustelusta. Sekä sen, että kouluun tullaan kaukaa, vielä pienemmistä kylistä. Siksi koulun vierellä on asuntola.
Perheenisä on kaivoksella töissä, mutta nyt on lauantai ja vapaapäivä.
Kylä on hiljainen, sillä lapset ovat kotikylissään viettämässä viikonloppua.
- - -
Puolen tunnin lepäilyn jälkeen lähdemme patikoimaan takaisin kohti Uriqueta. Tien varjoisampi puoli houkuttaa, sillä alkaa olla kuuma.
Puolimatkassa kohti Uriqueta tapaamme tien pientareella maisemaa ihailevan Gilles'n. Hän sytyttää marihuanasätkän ja tarjoaa meillekin. Kieltäydymme.
Viimeksi näin Gilles'n edellisenä iltana. Hän suunnitteli pystyttävänsä telttansa Uriquessa joen toisella puolella olevan urheilukentän viereen.
Gilles kertoo nyt, että hän päätyi viettämään iltaa jonkun porukan kanssa ja sai myös jonkun kotoa majapaikan.
"Kymmenen pesoa maksoin," hän virnistää.
Kymmenen pesoa on noin puoli euroa.
"Osa eilen tapaamastani porukasta on mukana huumebisneksessä. Ympärillä on paljon marihuanaviljelmiä"," hän esittää ja heilauttaa kättään.
"Tuolla ja tuolla."
Gilles lähtee mukanamme kohti Uriqueta. Ylitämme sillan, ja sen pielessä tapaamme kalifornialaispariskunnan. Luultavasti me viisi olemme kylän ainoat turistit, ainakin ulkomaalaisturistit.
Patrickin kanssa sovimme jo aikaisemmin, että menemme illalla syömään kaupungin parhaan hotellin ravintolaan, jossa olin perjantainakin syönyt maukkaan taco-annoksen.
Patrick jatkaa nettikahvilaan, minä ostan pari olutta ja menen lueskelemaan hotellini terassille, josta on mukava maisema joelle. Kalifornialaiset menevät hotelliinsa, belgialaisen menoista en tiedä.
Vähän ennen illan hämärtymistä lähden hotellilta. Käyn katsomassa, miltä joen toisella puolella näyttää, ja otan kävelysillalta pari kuvaa. Kun olen sinne matkalla, Gilles kävelee vastaan seurassaan joku paikallinen tyyppi polkupyöränsä selässä.
Gilles oli päivällä pohtinut mahdollisuutta kavuta kukkuloiden yli toiseen laaksoon, mutta hän oli hylännyt ajatuksen liian vaikeana.
Jatkan ravintolaan, jossa kalifornialaiset istuvat syömässä. Myös Patrick on paikalla. Tilaamme Patrickin kanssa ruoat. Valitsen taas tacoa, Patrick tilaa kunnon pihvin.
Terassilta katselen vieressä nousevia luonnon muovaamia seinämiä, tummanpuhuvia. Punertava kajo värjää taivaan niiden yllä.
Päiväinen ulkoilu väsyttää sen verran, että jatkan hotellille ja yritän saada hyvät unet. Kalifornialaisten kanssa tapaamme aamulla, kun jatkamme kello seitsemän lähtevällä bussille takaisin Bahuichivoon. Pitää illalla vielä pakatakin.
Patrick kertoo jäävänsä vielä yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä voisi mennä patikoimaan joen rantaa toiseen suuntaan, jossa neljän kilometrin päässä on kylä.
Kättelemme ja toivotamme hyvää jatkoa. Emme tienneet, että toinen meistä ei enää näkisi seuraavaa iltaa.
- - -
Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelen viestiä google-tililläni, jollaista en ikinä käytä.
"Tiedätkö, menikö veljeni Patrick johonkin pippaloihin lauantai-iltana?"
Allekirjoituksen perusteella päättelin Patrickin sukunimen ja aloin googlata.
Patrick oli lähtenyt sunnuntaina hotellistaan neljän aikoihin. Hänestä oli havainto vähän myöhemmin ranchilla 2,5 kilometrin päässä. Sen jälkeen hän oli kadonnut jäljettömiin.
Otin yhteyttä hänen veljeensä, joka halusi tietää lisää Patrickin tekemisistä Uriquessa sekä Gilles'stä. Belgialaista hän ei ollut saanut kiinni.
Seuraavana päivänä veli soitti minulle ja antoi puhelimen poliisille, joka alkoi kysellä lisää. Jatkoi viestittelyä myös toisen poliisin kanssa.
Viikkoa katoamiseen jälkeen toista sataa poliisia sekä lukuisia paikallisia vapaaehtoisia oli mukana Patrickin etsinnöissä. Etsijöillä oli käytössä helikopteri ja drone. Tapaus on saanut laajasti julkisuutta Yhdysvalloissa ja Meksikossa.
Kaksi ja puoli viikkoa katoamiseen jälkeen huomaan viestin. Perheenjäsenet vahvistavat Facebookissa Chihuahuan kuvernöörin Javier Corralin kertoneen, että Patrick on kuollut rikollisjärjestön uhrina.
Pari päivää myöhemmin uutinen kertoo, että Patrickin ruumis on löytynyt. Se oli kuopattu maahan, mutta kaivettu ylös.
Kuvernöörin mukaan huumediileri Jose Noriel Portillo Gil, lempinimeltään El Chueco olisi murhan takana. El Chueco vastaa Sinaian kartellissa kanjonin seudusta.
Facebook-tilillään Corral kertoo, että murha oli julma ja raukkamainen. Täysin viaton mies onnettomuudekseen osui väärään paikkaan.
- - -
Tapahtunut on hämmentänyt minua kovasti. Surullisia tuntemuksia on noussut pintaan. Tietenkin olen myös pohtinut, että mitä jos...
Viikon verran elin siinä uskossa, että matkustamista kanjonialueelle ja Uriqueen voi vilpittömästi suositella kaikille.
Blogiini kirjoitin silloin, kun en asiasta vielä tiennyt: "Mitä turistille paikasta jäi? Etenkin erittäin mukavia ja avuliaita ihmisiä, mainioita tacoja ja upeita maisemia. Koin olevani täysin turvassa, kuin ystävien seurassa."
Toki tiesin alueen riskit. Viime vuonna maassa tehtiin murhia enemmän kuin ikinä ennen, Sisäministeriön julkistamien tilastojen mukaan 29168 murhaa. Se tarkoittaa 20,5 murhattua ihmistä 100000:ta henkeä kohti.
Alkuvuoden perusteella näyttää, että tänä vuonna luku on yhä suurempi. Uusi presidentti Andres Manuel Lopez Obrador on pyrkinyt tarttumaan ongelmaan edeltäjiään pehmeämmin keinoin, mutta ainakaan heti se ei ole tuonut tulosta.
Valtaosa murhista on huumekartelleihin liittyvien rikollisjengin välienselvittelyn seurausta, mutta tulin läheltä todistaneeksi, että kukaan ei maassa ole täysin turvassa.
Patrickin tapaus taitaa olla aika tavallinen. Vaara ei ilmoittaudu kello kaulassa, vaan näennäisesti leppoisa tilanne saattaa muuttua hetkessä ja varoittamatta kohtalokkaasti.
Myönnän, että lähdin vähän heppoisella asenteella lomareissulleni Meksikoon.
Mennäänpä päivä taaksepäin. Eletään lokakuun viimeistä viikonloppua, on perjantai.
- - -
Patrick istui pikkubussin oikeassa reunassa, yksinäisellä penkillä vedettävän sivuoven vieressä.
Olimme nousseet kalifornialaisten Jimin ja Annin kanssa junasta Bahuichivossa. Jatkoimme asemalta vanhan bussinrämän kyydissä kohti laakson pohjaa, Uriqueta.
Pian kuitenkin bussi kurvasi hiekkaiselle piha-alueelle. Siellä meidät pyydettiin siirtymään toiseen, pikkubussiin, jossa ensimmäisen kerran tapasin Patrickin.
Bussissa oli myös belgialainen Gilles, jonka kanssa olin jutellut jo pari iltaa aikaisemmin El Fuertessa. Autossa oli myös muutama paikallinen.
Bahuichivo sijaitsee El Chepe -junaradan varrella Pohjois-Meksikossa. Kiskot vievät Kuparikanjonin luonnonpuiston läpi. Puistossa on seitsemän syvää kanjonia, ja niistä syvimmän pohjalla sijaitsee Urique.
Bahuichivo on parisen kilometriä korkeammalla kuin Urique. Matka alas kulkee suorastaan huikeiden maisemien läpi.
Kuljettaja kysyy, haluammeko näköalatasanteelle. Se maksaa 25 pesoa hengeltä eli suunnilleen euron.
Totta kai haluamme.
Tasanteelta otan muutaman kuvan, jossa amerikkalaiset ja belgialainen näkyvät. Kuvat lienevät viimeiset Patrickista.
 |
| Patrick on toinen vasemmalta kuvassa, joka on otettu kaksi päivää ennen kuin hänet murhattiin. |
Kun matkaa on taitettu kolmisen tuntia, saavumme laakson pohjalle Uriqueen. Se on noin tuhannen asukkaan kylämäinen kaupunki, joka on syntynyt kaivosteollisuuden ympärille.
Majoittaudun hotelliin, jonka ulko-ovi on auki ja vastaanottotiski sijaitsee 300 metrin päässä. Hotellissa tuskin on ketään muuta asukasta.
Uriquesta lähtee kiinnostavan oloisia vaellusreittejä. Jokirantaa seuraten seitsemän kilometrin päässä on pieni Guadalupen kylä.
"Mene siltaa pitkin yli kohdassa, jossa on risteys. Muuten vaan jokivartta," neuvotaan minulle.
Lauantaiaamuna aamupalan syötyäni yhdeksän jälkeen alan talsia joen suuntaista katua. Havaitsen Patrickin, joka on menossa samaan suuntaan. Lähdemme yhtä matkaa.
- - -
Patrick asuu Pohjois-Carolinassa ja työskentelee Davidsonissa espanjan opettajana. Hän kertoo tarinoita Perusta, jossa hän on työskennellyt muutaman vuoden.
Amerikkalaiseksi hän on yllättävän kiinnostunut eurooppalaisesta jalkapallosta. Ruodimme Yhdysvaltain maajoukkueen tilannetta. Juttelemme myös koripallosta, ja tietenkin Patrick tuntee Lauri Markkasen.
Vertailemme matkakohteitamme. Suosittelen Patrickille matkaa Ruandaan vuorigorillojen sumuisille vuorille. Ihmettelemme Donald Trumpia ja hänen johtamistyyliään.
Puhumme myös turvallisuudesta Meksikossa.
Kuparikanjonin seudulla on ollut aika ajoin väkivallantekoja. Kanjoni kuuluu Sinaian provinssiin, joka on huumekeisari Joaquin "El Chapo" Guzmanin toimialuetta. El Chapon oikeudenkäynti on juuri alkamassa.
Toteamme kuitenkin, että hyvin harvoin väkivallanteot kohdistuvat täysin ulkopuolisiin, varsinkaan ulkomaalaisiin.
 |
| Kaunista patikointiseutua Urique-joen varrella. Reittimme näkyy rinteessä joen vasemmalla puolella. |
Tie mutkittelee Urique-joen vartta laaksossa. Välillä tie nousee korkealle joen yläpuolelle, välillä kävellään melkein joenrantaa.
Alkaa jo olla vähän hiki, kun edessä näkyy asutusta. Portin takana on koulu ja pihan ympärillä matalia rakennuksia.
Tie kiertää vielä koulun takaa, kunnes se johtaa aukiolle, jonka vieressä on pieni kirkko. Missään ei näy ihmisiä. Alan hieman huolestua, koska tarvitsisin vesipullon paluumatkaa varten.
Hetken käveltyämme huomaamme kolme pientä tyttöä, jotka kurkkivat auton takaa ja yrittävät hymyillen piiloutua, kun huomaamme heidät.
Tyttöjen äiti tulee asunnosta. Patrick kysyy, olisiko heillä vettä. Äiti tulee pian ovensuuhun tarjoten juomapulloa.
Perheen isäkin ilmestyy pian paikalle. Yritän kuunnella ja ymmärtää, kun hän ja Patrick keskustelevat espanjaksi.
Kovin vähän täällä nykyään käy turisteja, ymmärrän keskustelusta. Sekä sen, että kouluun tullaan kaukaa, vielä pienemmistä kylistä. Siksi koulun vierellä on asuntola.
Perheenisä on kaivoksella töissä, mutta nyt on lauantai ja vapaapäivä.
Kylä on hiljainen, sillä lapset ovat kotikylissään viettämässä viikonloppua.
- - -
Puolen tunnin lepäilyn jälkeen lähdemme patikoimaan takaisin kohti Uriqueta. Tien varjoisampi puoli houkuttaa, sillä alkaa olla kuuma.
Puolimatkassa kohti Uriqueta tapaamme tien pientareella maisemaa ihailevan Gilles'n. Hän sytyttää marihuanasätkän ja tarjoaa meillekin. Kieltäydymme.
Viimeksi näin Gilles'n edellisenä iltana. Hän suunnitteli pystyttävänsä telttansa Uriquessa joen toisella puolella olevan urheilukentän viereen.
Gilles kertoo nyt, että hän päätyi viettämään iltaa jonkun porukan kanssa ja sai myös jonkun kotoa majapaikan.
"Kymmenen pesoa maksoin," hän virnistää.
Kymmenen pesoa on noin puoli euroa.
"Osa eilen tapaamastani porukasta on mukana huumebisneksessä. Ympärillä on paljon marihuanaviljelmiä"," hän esittää ja heilauttaa kättään.
"Tuolla ja tuolla."
Gilles lähtee mukanamme kohti Uriqueta. Ylitämme sillan, ja sen pielessä tapaamme kalifornialaispariskunnan. Luultavasti me viisi olemme kylän ainoat turistit, ainakin ulkomaalaisturistit.
 |
| Uriquen kylä on hiljainen. |
Patrickin kanssa sovimme jo aikaisemmin, että menemme illalla syömään kaupungin parhaan hotellin ravintolaan, jossa olin perjantainakin syönyt maukkaan taco-annoksen.
Patrick jatkaa nettikahvilaan, minä ostan pari olutta ja menen lueskelemaan hotellini terassille, josta on mukava maisema joelle. Kalifornialaiset menevät hotelliinsa, belgialaisen menoista en tiedä.
Vähän ennen illan hämärtymistä lähden hotellilta. Käyn katsomassa, miltä joen toisella puolella näyttää, ja otan kävelysillalta pari kuvaa. Kun olen sinne matkalla, Gilles kävelee vastaan seurassaan joku paikallinen tyyppi polkupyöränsä selässä.
Gilles oli päivällä pohtinut mahdollisuutta kavuta kukkuloiden yli toiseen laaksoon, mutta hän oli hylännyt ajatuksen liian vaikeana.
Jatkan ravintolaan, jossa kalifornialaiset istuvat syömässä. Myös Patrick on paikalla. Tilaamme Patrickin kanssa ruoat. Valitsen taas tacoa, Patrick tilaa kunnon pihvin.
Terassilta katselen vieressä nousevia luonnon muovaamia seinämiä, tummanpuhuvia. Punertava kajo värjää taivaan niiden yllä.
Päiväinen ulkoilu väsyttää sen verran, että jatkan hotellille ja yritän saada hyvät unet. Kalifornialaisten kanssa tapaamme aamulla, kun jatkamme kello seitsemän lähtevällä bussille takaisin Bahuichivoon. Pitää illalla vielä pakatakin.
Patrick kertoo jäävänsä vielä yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä voisi mennä patikoimaan joen rantaa toiseen suuntaan, jossa neljän kilometrin päässä on kylä.
Kättelemme ja toivotamme hyvää jatkoa. Emme tienneet, että toinen meistä ei enää näkisi seuraavaa iltaa.
- - -
Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelen viestiä google-tililläni, jollaista en ikinä käytä.
"Tiedätkö, menikö veljeni Patrick johonkin pippaloihin lauantai-iltana?"
Allekirjoituksen perusteella päättelin Patrickin sukunimen ja aloin googlata.
Patrick oli lähtenyt sunnuntaina hotellistaan neljän aikoihin. Hänestä oli havainto vähän myöhemmin ranchilla 2,5 kilometrin päässä. Sen jälkeen hän oli kadonnut jäljettömiin.
Otin yhteyttä hänen veljeensä, joka halusi tietää lisää Patrickin tekemisistä Uriquessa sekä Gilles'stä. Belgialaista hän ei ollut saanut kiinni.
Seuraavana päivänä veli soitti minulle ja antoi puhelimen poliisille, joka alkoi kysellä lisää. Jatkoi viestittelyä myös toisen poliisin kanssa.
Viikkoa katoamiseen jälkeen toista sataa poliisia sekä lukuisia paikallisia vapaaehtoisia oli mukana Patrickin etsinnöissä. Etsijöillä oli käytössä helikopteri ja drone. Tapaus on saanut laajasti julkisuutta Yhdysvalloissa ja Meksikossa.
Kaksi ja puoli viikkoa katoamiseen jälkeen huomaan viestin. Perheenjäsenet vahvistavat Facebookissa Chihuahuan kuvernöörin Javier Corralin kertoneen, että Patrick on kuollut rikollisjärjestön uhrina.
Pari päivää myöhemmin uutinen kertoo, että Patrickin ruumis on löytynyt. Se oli kuopattu maahan, mutta kaivettu ylös.
Kuvernöörin mukaan huumediileri Jose Noriel Portillo Gil, lempinimeltään El Chueco olisi murhan takana. El Chueco vastaa Sinaian kartellissa kanjonin seudusta.
Facebook-tilillään Corral kertoo, että murha oli julma ja raukkamainen. Täysin viaton mies onnettomuudekseen osui väärään paikkaan.
- - -
Tapahtunut on hämmentänyt minua kovasti. Surullisia tuntemuksia on noussut pintaan. Tietenkin olen myös pohtinut, että mitä jos...
Viikon verran elin siinä uskossa, että matkustamista kanjonialueelle ja Uriqueen voi vilpittömästi suositella kaikille.
Blogiini kirjoitin silloin, kun en asiasta vielä tiennyt: "Mitä turistille paikasta jäi? Etenkin erittäin mukavia ja avuliaita ihmisiä, mainioita tacoja ja upeita maisemia. Koin olevani täysin turvassa, kuin ystävien seurassa."
Toki tiesin alueen riskit. Viime vuonna maassa tehtiin murhia enemmän kuin ikinä ennen, Sisäministeriön julkistamien tilastojen mukaan 29168 murhaa. Se tarkoittaa 20,5 murhattua ihmistä 100000:ta henkeä kohti.
Alkuvuoden perusteella näyttää, että tänä vuonna luku on yhä suurempi. Uusi presidentti Andres Manuel Lopez Obrador on pyrkinyt tarttumaan ongelmaan edeltäjiään pehmeämmin keinoin, mutta ainakaan heti se ei ole tuonut tulosta.
Valtaosa murhista on huumekartelleihin liittyvien rikollisjengin välienselvittelyn seurausta, mutta tulin läheltä todistaneeksi, että kukaan ei maassa ole täysin turvassa.
Patrickin tapaus taitaa olla aika tavallinen. Vaara ei ilmoittaudu kello kaulassa, vaan näennäisesti leppoisa tilanne saattaa muuttua hetkessä ja varoittamatta kohtalokkaasti.
Myönnän, että lähdin vähän heppoisella asenteella lomareissulleni Meksikoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti