Tulivuoret potretissa

Victor odottaa portilla varttia yli kolmelta. Aamuinen pimeys ei ole niin peittävää kuin voisi kuvitella. Tähtikirkas taivas luo omaa valoaan, jota korostaa erityisen kirkas Venus koillisen taivaalla.

Olen San Juanin kylässä Atitlan-järven rannalla Guatemalassa. Järven pinta on 1500 metriä merenpinnan yläpuolella, ja vieressä sojottaa Indian Nose, terävä kärki repaleisessa silhuetissa. Se on noin puoli kilometriä kylää ylempänä.

Kavuta ei tarvitse yksin. Kylässä varmaan joka pihapiirissä on koira, ja niiden haukut kiirivät tietoa jo seuraaville koirapartioille. Jotkut humalikot viettävät kylillä vielä edellistä iltaa.

Vanhana juoksijana oletan, että näppärästi minä tuonne ylös koukkaan. Nopeasti kuitenkin huomaan, että alan todella olla vanha juoksija.

Oppaan lisäksi matkassamme on kaksi espanjalaista. Varttia yli viisi puuskutamme hikisinä ratkaisevan askeleen kukkulan huipulle. Pian alkaa itäinen taivas väläyttää pientä kajoa. Järven pinta erottuu heikosti kevyen usvaverhon alta.

Tulivuorten sarja puoli kuudelta aamulla. Oikealla alhaalla San Juanin ja San Pedron valoja. 

Taaempana yksi pienimmistä vuorista on Fuego, jonka uumenista nousee savua. 

Kaupungit alkavat jo häämöttää, auringonnousun aika koittaa pian. 

Jippii! 

Horisontissa siintää seitsemän tulivuoren sarja. Taivaan valo alkaa kirkastua sopivasti Fuegon takaa.

Fuego on tarkkailupisteeltäni ehkä 60 kilometrin päässä. Tänne erottuu silti mainiosti, kun vuoren laelta alkaa tupruttaa savua. Fuego on vahvasti elossa.

Taustalla nouseva aurinko alkaa värittää savupilveä punertavammin sävyin. Jälleen Fuego (tuli) on nimensä veroinen.

Kuvassa korkein huippu on Indian Nose, josta edelliset kuvat ovat. 

Huipulta myötäauringon suuntaan. 

San Juanin jouluvalot. 

Täälläkin erimoisia juhlia on harva se päivä. 

Atitlan on jokseenkin kaunis järvi.