Eika kukaan soittanut panhuilua.
Otavalon markkinat ovat sentaan maailmankuulut. Tai ainakin Etela-Amerikan kuulut. Jonkun lahteen mukaan ne ovat mantereen suurimmat markkinat, johon lahiseudun alkuperaiskansat tulevat myymaan tavaroitaan.
Vai onko soveliasta puhua intiaaneista?
Toki myyvat he adidas-logoisia huppareitakin, tiedan kun ostin yhden. Ruma se on, mutta isolle aijalle taalta on aikamoisen vaikea loytaa vaatteita.
Huppari maksoi 23 dollaria. Vyo maksoi 12 dollaria ja bonuksena sain yhden ylimaaraisen reian vanhaan vyohoni. Reika lyotiin siihen suuntaan, etta vyon saa tiukemmalle. Lammin kaulaliina maksoi 3 dollaria.
Ecuadorin virallinen rahayksikko on Yhdysvaltain dollari.
Kaikki hinnat taalla eivat ole ihan suomalaisen logiikan mukaisia. Capuccino maksaa 2,5 dollaria kun taas parin kilometrin taksikyyti kaupungissa 1,5 dollaria. No, kuka paikallinen tilaisi capuccinoa.
Otavalon markkinat pidetaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Iso tori oli taynna kojuja, ja markkina-aluetta riitti muutamalla kadulla useiden korttelien matkalta.
Myytava tavara oli varikasta niin kuin olivat myyjatkin, perinteisissa asuissaan.
Ja kuului panhuilunkin soitantaa amyreista.
Jannempi osa markkinoita oli silti pari kilometria keskustan ulkopuolella pidetyt elainmarkkinat, jotka ovat aina lauantaiaamuisin.
Ihan Kashgarin markkinoiden vertaiset nama eivat olleet, mutta vipinaa ja paskanhajua riitti. Ja taustalla vajaa viistonniset tulivuorihuiput. Pohjoisessa Ecuadorissa on valtavan kaunista, ja luulenpa lahipaivina huomaavani, etta niin on etelaisessakin.
Otavalo sijatsee noin 2500 metrin korkeudessa.
Isoimman tilan myyntialueesta veivat isoimmat elaimet. Lehmista myos piti suurimmat summat pulittaa. Muutaman kerrankin huomasin, kun tyytyvainen myyja myhaili laskiessaan rahanippuaan. 20 dollarin seteleita oli pinossa paljon.
Seuraavan aitausalueen paaosassa oliva siat. Isoja karjuja, pikkupossuja, kaikkea oli tarjolla. Ja siella seassa lampaita. Narut jaloissa ja myoskin lammaskaverien jaloissa.
Elaimet ovat tehokkaita lyomaan jarrut pohjaan, kun uusi omistaja alkaa niita raahata. Sitkeydella yleensa silti parjaa.
Takimmaisiin karsinoihin oli jatetty pienimmat elaimet. Kanat olivat rumia, ankkojakin oli joukossa. Kanit olivat sulloutuneet kiinni toisiinsa. Myos marsuja oli tarjolla.
Ja armotonta vilsketta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti