Yllatyn, kun huomaan jo kaukaa rahastajatyton. Eihan Suomen busseissa enaa rahastajia nae.
Kun saavun bussin ovelle, tajuan itsestani loytyvan keski-ikaisen sovinistisedan: Nuori vaalea nainen istuu kuljettajan paikalla valmiina lahtoon. Bussikuskin rintalapussa lukee Laura.
Kun olen jo siirtynyt matkamoodiin, Turkukin nayttaa erilaiselta. Bussin ikkunasta kaupunkia katselee muukalaisen silmin.
Uudenmaankatua alas polkupyoralla viilettavaa tyttoa, joka estaa kasillaan hameenhelmaansa nousemasta saadyttoman ylos. Kupittaan puistossa miniatyyritraktorillaan ympari ruohikkoa ajavaa miesta. Paaskyvuoren kentan paassa nilkuttavaa isoa koiraa hihna tiukassa vetavaa naista. Piikkiossa vihreissa haalareissa pellon kulmassa kadet puuskassa seisovaa miesta.
Kukaan heista ei hymyile.
Hitaasti soljuva bussimatka jattaa mieleen valahdyksia.
Lentokoneessa ennen matkaan lahtoa henkilokunta lukee turvaohjeet ja esittelee miehiston. Kapteenin nimi on Mirja. Olen tanaan hyvassa turvassa naisten huomassa.
Splitin illassa helle pamahtaa naamalle. Pimenevan illan ilma on kuin maitoa: ei tuulen virettakaan.
Diocletianuksen - Rooman keisari 1700 vuoden takaa - palatsia on kaunis katsella kaupungin keskustasta esiin tungevasta niemenkarjesta. Kaupungin valot syttyvat, taustalla vuoret heijastuvat tummina vasten viela vaaleaa taivasta.
Meresta nousee madan kalan tuoksua.
Hyvää matkaa!
VastaaPoista