Vanhus

Tashkentissa se tapahtui. Nuoriso luovutti minulle metrossa paikkansa, ja tämä tapahtui vieläpä kaksi kertaa (2 KERTAA)

Jälkimmäisessä nuori nainen keskittyi räpläämään puhelintaan yhtään muualle kuikuilematta. Mutta kun minä astuin ruuhkaiseen vaunuun, hän välittömästi ja nopeasti havaitsi tilanteen ja loikkasi ylös. Osoitti istumapaikkaa minulle. Vanhukselle.

Ehkäpä asian voi myös tulkita, että onpa uzbekistanilaisnuoriso hyvin kasvatettua ja valveutunutta. Ja voisin ehkä itsekin katsoa peiliin. Kävelen koukkupolvisena kuin ukkokodin asukki. Ryhtini on suorastaan olematon pään roikkuessa olkapäitten välissä. Harmaa parta rehottaa ruokkoamattomana.

Etualalla metroaseman sisäänkäynti, takana moderni opiskelijoiden kirjasto

Mutta Tashkent on mukava ja leppoisa ollakseen kahden miljoonan asukkaan kaupunki. Vehreä, päiväsaikaan kesäisen lämpöinen, yllätyksellinen.

Jo kaupungin nimi tuotti yllätyksen. Täällä valtakirjaimisto on latinalainen, kyrillistä näkee vähemmän. Kaupungin nimi kaikkialla on Toshkent. Sitä se onkin Uzbekistanin kielellä. Tai Ozbekistonin kuten maan nimi on omalla kielellä. On tainnut venäjän kielen ääntämisasu tuottaa sen meillekin tutumman, ja toki virallisen nimen. Tashkent.

Toshkentin (tai Tashkentin) rautatieasema on hieno!

Kaksi päivää olen kierrellyt ympäri Tashkentia. Onneksi metro on kätevä, ja sitä pääsee käyttänään pankkikorttia vilauttamalla. Tarkistin tiliotteesta, että yksi metrokäynti maksaa 12 eurosenttiä.

Metroon mentäessä pitää kävellä läpivalaisulaitteen kautta. Sen jälkeen vielä poliisi tarkastaa valaisulaitteella laukut. Toinen poliisi partioi metrojunan odotustilassa, ruuhka-aikana poliiseja on ollut enemmänkin, ja kiväärit tietty olalla.

Metrovaunun sisällä kaikki toimii länsimaitten tavoin. Etenkin opastetaulu on kätevä.

Asemat ovat kauniita, vaikka eivät toki sentään ihan Kiovan tai Pietarin asemien veroisia. Täällä asemien kuvaaminen on kielletty, enkä ole aikonutkaan olla kapinallinen.

Parissa taidemuseossa olin sen verran vaikuttunut, että otinpa ylös taiteilijoiden nimet. Ensin Ural Tansikbajev, toisessa galleriassa Georgi Brim, kumpikin jo edesmenneitä

Art Gallery

Tansikbajevin teoksia.

House of Photography.

Yllättämpi tuttavuus oli paikallinen opiskelijakirjasto, joka näkyy taustalla tämän päivityksen ensimmäisessä kuvassa. Menin kurkkaamaan rakennukseen sisälle, kun se oli ulkoa niin kiinnostavan oloinen. Taattua neukkutyyliä.

Sisältä kirjasto jotenkin toikin mieleen Turun pääkirjaston tai Helsingin Oodin väljine istuskelualueineen.

Erityisen neukkulainen arkkitehtuuriltaan on 1300-luvun julman hallitsijan Timur Lenkin aikaa muisteleva museo. Ehkä yllättävän neukkumainen siihen nähden, että museo on rakennettu viisi vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Mahtipontisuutta näyttelyssä ainakin riitti, mutta mahtipontinen taisi olla myös näyttelyn päähenkilö.

Timurlenk-museo.

Timur Lenkin patsas.

Tähän kaupunkiin mahtuu monenlaista mahtipontisuutta, mikä on mahdollista vai auroritäärisissä valtioissa. Hyvä esimerkki on suurella rahalla rakennettu Tashkent City Park, puistoalue isoine tekojärvineen ja massiivisine rakennuksineen.

Mutta ei voi kieltää, etteikö paikka olisi viihtyisä. Mainitsenpa kuitenkin, että Uzbekistanissa keskipalkka on runsaat 400 euroa kuukaudessa, mikäli tekoäly ChatGPT:hen on uskominen.

Maisema auringonlaskun jälkeen yli City-puiston.

Pitänee toki vielä mainita, että onhan täällä myös vallan upeita moskeijoita ja mausoleumeja. Näihin varmasti palaan vielä seuraavien päivitysten yhteydessä.

Moskeija Khast Imom -aukion reunalla.

Taskent näyttäisi houkuttelevan paljon turistiryhmiä.

Mustaqillik Maydonin suihkulähteitä ja syysruskaa. 

Vuoden 1966 maanjäristyksen muistomonumentti.

Kaupungin vehreää keskustaa.

Perinteisempää menoa.

Basaarimeininkiä.

Silkkitien Khujand

Jos vierailu Kirgisian Oshissa oli pettymys ja muistot haalistuivat kovasti, Tazhikistanin toiseksi suurin kaupunki Khujand on miellyttävä yllätys.

Oshissa pettymyksen aiheutti maailmankuulun basaarin purkaminen ja siirto kauas pois kaupungin keskustasta. Khujandissa näin ei ole tehty. Panchshanben basaari on mahdollisesti jopa kaikkein suurin basaari Keski-Aasian alueella. Tässä paikassa on historian havinaa ja Silkkitien tunnelmaa.

Auringonlaskun aikaan taivaanranta on utuinen, mutta auringon suunnasta erottuu Sheikh Massal ad-Dinin moskeijakompleksi kuin aseteltuna taustakuvana. Etäämpänä näkyy ohuesti korkealle nousevien vuorenhuippujen jono. Etualalla hedelmät on aseteltu kukkuraisiin kasoihin vateihinsa. Vilskettä riittää, sillä torstai on markkinapäivistä paras.

Taustalla pilkottavat moskeijat ovat erityisen upeita sisältä. On vanhaa ja vähän uudempaa moskeijaa. Hetki lienee sovelias riisua kengät ja poiketa pehmeälle matolle. Katsella kauniita kaiverruksia salin tolpissa ja ihastella värikkäitä kattomaalauksia.

Khujandin ehkä komein rakennus on lähellä Syr-Darja-jokea sijaitseva linnoitus. Paikalle ensimmäisenä linnoituksen tiettävästi rakensi itse Aleksanteri Suuri noin 2450 vuotta sitten.

Kuva linnoituksen muurin päältä sisäpihan suuntaan.

Joen yli pääsee.see näppärästi köysiradalla. Tai ehkä näppärästi on liian optimistinen sana, sillä parin kilometrin matka kestää tasan 24 minuuttia. Tätä ei ole hätäiselle tehty. Mutta mikäpä lomalaisen on yläilmoista katsella maisemia. Mihin tässä nyt kiire olisi?

Tämä kuva on napattu sillalta. Erityishuomio oudosti pysäköityyn lentokoneeseen.

No, ehkä Leninin patsaalle. Varmaan kaikissa entisen Neuvostoliiton alueella sijaitsevissa kaupungeissa on Voiton puisto. Siellä on muistomerkit "suuren isänmaallisen sodan" ja Afganistanin sodan uhreille.

Khujandin puistossakin on pitkä rivistö sankarien kuvia, alla nimet ja elinvuodet. Täälläkin tulee pohtineeksi, onkohan joku heistä kenties kokenut kohtalonsa Karjalassa. Tai ovatko he kenties olleet osallisina suomalaissotilaitten, esimerkiksi isoeno Mikon surmaamiseen?

Sankaruus on aina suhteellista.

Khujandin Voiton puistosta ei kovin sankarillista oloa saa. Vieressä on talviteloille asetettu huvipuisto. Karuselli nököttää orpona, ja vieressä on tyhjä lippukioski. Hiekkaisella kentällä ei näy ketään.

Toiseen suuntaan kun kävelee, omalla korokkeellaan sentään odottaa Lenin, mutta hänelläkin näyttäisi olevan vähän myrtsi päivä. Ilme on hapan, ja jopa perinteinen kädenheilautus loistaa poissaolollaan.

Tähän vielä muutama katumaisemakuva. Khujand on varsin miellyttävä kaupunki.

Kuin New Yorkissa

Dushanbe on yllättänyt isosti. Takapajuisimman ja köyhimmän entisen neuvostotasavallan ei odottaisi näyttävän paikoin jopa New Yorkilta.

Kun kävelee iltahämärässä majapaikasta kohti isompaa katua, uhkaa häikäistyä valaistujen tornitalojen ja kiiltävien taksien katveeseen. Tuntuu, että katujen autoista joka toinen on taksi, vihreävalkoinen Jura.

Valtakadun varren korkeat talot vilkkuvat hämärän tullen kuin satoja silmäniskuja kerralla antaen. Asuintalotkin sytyttävät ulkoseinävalaistuksensa kuin kertoen, että katsokaa, tässä minä olen.

Näkymä huoneeni ikkunasta. Onneksi verhot saa kiinni.

Ison talon iltavalaistus on kuin vilkkuva tähtisadetikku. 

Tazhikistanin pääkaupungissa taksia ei tilata netin applikaatiolla vaan vanhanaikaisesti kättä heilauttamalla. Taksi keskikaupungilta 2,5 kilometrin päähän hostelliini on edullisempi kuin kuppi ihan tavallista kahvia läheisessä kahvilassa. Sen kerran kun taksilla kuljin, se kustansi 1,20 euroa.

Dushanbe on pompöösi, ja Tazhikistanin presidentti taitaa olla suuruudenhullu. Keskipalkka Tazhikistanissa on noin 300 euroa kuukaudessa. Dushanben keskustaan nousee parhaillaan kymmeniä moderneja ja arvokkaan oloisia kerrostaloja.

Uudet talot saavat vaikutteita antiikin Kreikasta.

Rakennustyömaita on paljon.

Kaupungissa riittää hulppeita monumentteja. Itsevaltaisen presidentin, maata yli 30 vuotta hallinneen Emomali Rahmonin asuttama palatsi on yksi niitä. Palatsin edustalla kadulla ei ole kävelytietä, ja kun yritin luikkia palatsin puolelle katua, aidan takaa ilmestyi hujauksessa virkapukuinen mies ja näytti minua siirtymään toiselle puolelle katua.

Palatsin lähellä on 165 metriä korkea lipputanko, joka valmistuessaan 2011 oli maailman korkein. Sittemmin ainakin Kairoon on noussut korkeampi lipputanko.

Jättimäisen lipputangon takana on presidentin palatsi.

Kansallismuseon sinänsä kiinnostavien taideteosten joukossa oli
presidentti sijoitettuna vähän kummalliseen ympäristöön. 

Museossa tietty ovat esillä presidentin kirjat.

Palatsin ympärillä on laaja puisto, joka on nimetty 1100 vuotta sitten eläneen persialaisrunoilija Rudakin mukaan. Rudaki syntyi nykyisen Tazhikistanin alueella. Tazhikistanin historia viittaa vahvasti Persian suuntaan, ja sinne viittaa myös ihmisten ulkonäkö.

Puistossa ja sen laitamilla on useita monumentteja ja rakennuksia, joiden ympärillä on kauniita, hyvin hoidettuja kukkaketoja sekä massiivisia suihkulähteitä.

Kaikkiaan Dushanbe on miellyttävä kaupunki. Kaupungin yleisilme on siisti, ja täällä on erityisen paljon viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita, monet niistä hyvin länsimaisia.

Tänään aamulla ihmettelin, kun jo tutuksi käynyt aamupalakahvila oli suljettuna. No, yritin mennä toiseen kahvilaan, mutta sekin oli kiinni.

Syyksi paljastui valtiovierailu. Kaupungissa vierailee tänään Tazhikistanin naapurimaiden päämiehiä, ja siksi valtakadun liikkeet ovat kiinni.

Huomenna paikalle pitäisi ilmestyä myös itsensä Putinin. Saapa nähdä, pääseekö täältä majapaikasta silloin liikkumaan minnekään kaupungille?

Dushanbessakin totta kai on muistomerkit sodalle.

Arkisempaa Dushanbea