Hyvä Lenin, paha Lenin

Kirgisiassa neuvostodiktatuurin perustaja V. I. Lenin on hiukan sivuraiteella, niin kuin kuuluukin, mutta ei häntä esittäviä patsaita sentään kokonaan ole nostettu varastoihin pölyttymään.

Bishkekissä Lenin seisoo entisen nimikkomuseonsa takapihalla. Karakolissa paraatikadulla neuvostojohtajan paikan on napannut paikallinen kirgiisisankari, ja Lenin on ottanut paikkansa puistikon reunalta kävelykadun kupeesta. Oshissa kymmenkaistaisen kadun varrella on oranssin katujyrän vieressä betoninen, tyhjä jalusta. Lenin odottaa seuraajaansa.

Mutta kun Tulparkul-järven rannalta kapuaa kolme tuntia, voi huoahtaa ihastuksesta. Tästä Leninistä ei ole kuin hyvää sanottavaa.

Taustalla 7100-metrinen Peak Lenin. Etualan tyyppi 4220 metrin korkeudella.

Kipuamista kohti Peak Leniniä.

Taustan lumisen vuoren rinteiltä erottuu kiemurteleva polku kohti solaa.

Peak Lenin kuvattuna aamuvarhain Tulparkul-järveltä.

Leninin menetetty paikka Oshissa.

Peak Lenin on varmasti yksi kauneimpia paikkoja, jossa olen käynyt. 4150 metrin korkeudessa on Puteshestvennikovin sola. Kun siitä kapuaa vielä 70 metriä korkeammalle, edessä avautuvat valkoisena johtava vuorijono ja sen edustalle repaleisena laskeutuva jäätikkö.

Tässä kelpaa tovi istua ja katsella. Antaa maailman olla ympärillä juuri tällaisena.

Vuorijonon korkein huippu on 7100-metrinen Peak Lenin, joka on koko entisen Neuvostoliiton alueen korkein vuori. Se on myös yksi helpoimpia seitsentonnisia vuoria kiivetä huipulle, mutta syys-lokakuun vaihde on jo liian myöhäinen ajankohta. Ikään kuin moista nyt muutenkaan olisin haaveillut.

Kävelymatkan varrelle asetetut muistotaulut kertovat, että vaaratonta Peak Leninillekään kapuaminen ei ole.

Tulparkul ja Peak Lenin ovat lähtöpisteenä kiehtovalle, yhdeksän päivää kestävälle Pamir Highway -kierrokselle. Peak Lenin sijaitsee Kirgisian ja Tazhikistanin rajalla.

Heille kävi huonosti.

Jurttakylää, taustalla Peak Lenin.

Jurttakylä illan hämärässä.

Tulparkulissa asustamme kaksi yötä jurtassa. Yöt ovat jo viileitä, ja jurttakausi on päättymässä.

Jurtat ovat paimentolaisten väliaikaisasuntoja, jotka puretaan talvikuukausiksi. Jurtassa on kamiina, jonka henkilökunta lämmittää alkuillasta kuumaksi. Niin kuumaksi, että selkä alkaa valua hikeä, kun yritän saada unta. Puolenyön jälkeen havahdun ja lisään vaatteita ja täkkejä, joita sentään on tarjolla.

Aamuisella jurttakentällä ruohontupot ovat kuurasta valkoisina ja lätäköt ovat keränneet rapean jääkuoren. Yöllä on käyty selvästikin pakkasen puolella. Päivällä kiipustaessa oli vielä mukava sortsikeli.

Kirgisian ja Tazhikistanin rajalla
4282 metrissä.

Pamirin ylänköä.

Karakolin kylä.

Pamir-kierros jatkuu Tazhikistanin puolelle. Seuraavat kaksi päivää suorat tiet halkovat puuttomia ylänköjä. Harvat vastaantulevat autot ovat lähinnä kiinalaisia rekkoja, jotka ajavat täysinä Kirgisiaan ja Tazhikistaniin ja palaavat tyhjinä kotimaahansa. Kauppatasapaino on valitettavan heikko entisten pienten neuvostomaitten kannalta.

Vastaan tulee myös jokunen henkilöauto, joitten kuljettajat meidän automme kuski Jora yleensä tunnistaa kollegakseen. Näillä seuduin länsimaiset reppureissaajat lienevät iso tulonlähde monille.

Vuoden 2022 alusta lähtien EU-maitten kansalaiset ovat päässeet Tazhikistaniin ilman viisumia. Pamirin ylängön harvoissa, pienissä kaupungeissa ei ensi näkemältä ole mitään houkuttelevaa saati luksusta, mutta majapaikat ovat varsin viihtyisiä ja toimivia. Koko Pamirin kierroksella ei ole tarvinnut ensimmäistäkään kertaa käydä kyykkyvessassa.

Majoitukset ovat kotimajoituksia, mutta pamirlaisista kodeista saa ihan liian tasokkaan kuvan, jos sitä hahmottaa majoitusten kautta. Majoitumme kaupungeissa/kylissä nimeltä Murghab, Langar, Ishkashim, Horog, Jizeu ja Kalaikhum. Jizeuta lukuun ottamatta kaikki majapaikat ovat paikallisittain jonkinlaista luksusta maittavinen illallisine ja aamupaloineen.

Miellyttävä majapaikka Horogissa.

7000 asukkaan Murghab on Ylänkö-Pamirin suurin kaupunki.

Jizeu on toisenlainen, aito vuoristokylä Länsi-Pamirin kaunissa laaksossa. Jora jättää meidät kyydistä riippusillan kohdalla. Tämän pitemmälle ei autolla pääse.

Puolet Tazhikistania käsittävää Pamiria halkoo itä-länsi-suunnassa kolme laaksoa, jotka länttä kohti tultaessa muuttuvat dramaattiseksi maisemaksi. Muita reittejä kuin laaksoja ei itä-länsi-suunnassa pääse kulkemaan. Vuoret välissä ovat massiivisia ja korkeita.

Hulbukin museossa on Tazhikistanin hankalakulkuisuutta
oivasti kuvaava topograafinen "kartta".

Matkalla Jizeussa.

Järvi kylässä jossa majoituimme.

Shapinkul-järven rannalla.

Barukhtinin kylässä asuu kaksi perhettä. Kävelymatkaa lähimmälle tielle on 3,5 tuntia.

Chadinissa majapaikan tarjoama tervetuliaisannos.

Täällä nukuimme.

Jizeu sijaitsee Bartangin laaksossa. Riippusillan ylitettyämme alamme kavuta laaksosta johtavaa jokivartta. Kahden ja puolen tunnin patikoinnin jälkeen tulemme kylään nimeltä Chadin, jossa on tarjolla kotimajoitusta isoissa yhteistiloissa.

Chadin sijaitsee kauniin vuoristojärven rannalla. Kun jatkaa patikointia eteenpäin, pääsee tunnin sisään kahteen muuhunkin kylään. Jälkimmäisestä kylästä on vielä tunnin patikointi Shapinkul-järven rantaan. Shapinkulin takana nousevat rosoreunaiset, lumihuippuiset vuoret, joille myöhäisiltapäivän aurinko luo viimeisiä säteitään. Järven pinta peilaa vuorimaiseman, jota totisesti kelpaa tunnelmoida.

Meille osui erinomainen kuljettaja, Jora.

Panj-joen takana Afganistan.

Vehreä kylä Wakhanin laaksossa.

Wakhanin laaksoa.

Eteläisin Pamirin laaksoista on Wakhanin käytävä, jota kuljemme useita päiviä. Laakson toisessa reunassa, Wakhan-joen ja alajuoksultaan Panj-joen tuolla puolen nousevat Afganistanin puolella massiiviset Hindukush-vuoret.

Autosta kelpaa ihastella vuorimaisemia ja toisaalta vertailla laakson reunoja. Tazhikistanin puolella on lukuisia vireitä kyliä, kun taas Afganistanin puoli on hiljaista. Ihmisiä ei juuri näy, ja tiet ovat aina huonokuntoisia.

Tazhikistanin puolella vois pysähdellä katsomassa linnoituksia, uskonnollisia muistomerkkejä museoita tai voi vaikkapa käydä kuumissa kylvyissä. Alueen historia juontaa Marco Poloon ja Silkkitien kauppareittien aikoihin. Kun karavaani jatkoi matkaa, linnoituksesta saatettiin savumerkein viestittää tieto eteenpäin. Vastauksena saatiin tieto, onko turvallista matkaa edessä.

Kuluneet yhdeksän päivää olivat mainio kokemus. Lämmin suositus, jos jotakuta alkaa kiinnostaa reissata tänne.

Silkkitiehistorian tuho

17 vuotta on pitkä aika. Sen verran on aikaa, kun kävin Oshin kaupungissa eteläisessä Kirgisiassa.

17 vuoden takaisesta muistot hämärtyvät, yksityiskohdat unohtuvat. Mutta tuntemukset ja tunnelmat jäävät. Nämä 17 vuotta Osh on ollut mielikuvissani vahva silkkitiekaupunki, toisin kuin vaikkapa maan pääkaupunki Bishkek, joka on hyvin venäläinen ja toisaalta nykyään myös melko länsimainen.

Mutta mikä tekee tunnelmasta silkkitiemäisen? No tietenkin basaari.

Oshin basaari oli kuuluisa, Yksi monipuolisimmista ja suurimmista koko Keski-Aasiassa. Se levittäytyi kilometrin pituisena Ak-Buura-joen rannalle keskelle kaupunkia.

Nyt alue on lanattu puskutraktoreilla matalaksi. Paikoin näkyy vielä yksittäisiä seiniä ja portteja loiston ajoista ja joen ylle kaartavia betonilevyjä, joiden päällä rakenteet ovat olleet.

Jotkut kaupustelijat ovat sitkeitä, vaikka basaari on puskettu alta.

Ihmettelen näkymää kahden kurpitsoja myyvän basaarikauppiaan kanssa. He sinnittelevät yhä vanhalla paikalla eivät selvästikään ole tyytyväisiä.

Oshin kaupunki päätti alkuvuodesta siirtää basaarialueen pois kaupungin keskustasta. Perusteluina olivat alueen epäkäytännöllisyys, vanhentunut tekniikka, liikenneruuhkat keskustassa ja puutteet ekologisuudessa.

Käydäänpä vilkaisemassa uutta. Mashrutka numero 141 vie kilometrien päähän pois kaupungin keskustasta. Kymmeniä pitkiä peltisiä halleja on peräkkäin siisteissä riveissä. Niiden välit ovat tilavat, asfaltti kiiltää.

Uusi, steriili, tylsä basaari.

Keskelle peltoja on noussut steriili kauppakeskus siisteine ravintoloineen. Väenpaljoudesta ei ole tietoakaan, mutta liekö muslimien rukouspäivä syynä hiljaisuuteen?

Oisko vertailuna lähellä, jos Turussa kauppahalli siirrettäisiin evakkoon Artukaisiin jäähallin parkkipaikalle?

Miellyttävä, isohko puisto, jonka pitäisi jatkua vanhan basaarialueen tilalle.

Puisto on eräänlainen tivoli. Kaikkea jännää.

Taustalla näkyy Oshin maamerkki, kukkula, jossa on Baburin luola.

Oshin tunnetuin nähtävyys on kaupungin ylle nouseva kukkula Suleiman Too. Paikka on saanut nimensä vajaat 3000 vuotta sitten eläneen kuningas Salomon mukaan. Paikallisen legendan mukaan Israelin tuolloinen kuningas vaikutti myös Oshissa. Myös muslimien pyhän miehen Muhammedin kerrotaan rukoilleen täällä.

Nykyään paikka on muslimeille tärkeä. Kiinnostava siellä on käydä myös ihan ilman uskontolaseja. Luolamuseon ulospäin näkyvä osa on kuin 60-luvun Bond-leffojen mallistosta.

Luolamuseosta voi jatkaa kapuamista ja saapua kukkulan laelle, jossa punaisena liehuvan Kirgisian lipun vieressä oleva pieni luolahuone on nimetty Baburin, 1400-luvulla eläneen merkkihenkilön mukaan.

Kukkula näkyy melkein kaikkialle kaupunkiin, ja vastaavasti sieltä on makeat näkymät yli kaupungin.

Matkalla alas kukkulalta.

Moskeijan takana näkyy luolamuseon outo uloke.

Kolme päivää sitten saavuin Bishkekistä Oshiin. Matkaa tehdään takseilla eli henkilöautoilla, jotka lähtevät matkaan täytyttyään. Nämä taksit odottelevat bussiaseman kulmalla.

Sain omastani etupenkkipaikan, mutta auton täyttymistä pitikin odotella yli tunnin. Etupenkiltä on mainio katsella maisemia, ja ne ovat komeita. Kirgisia on valtaosin vuoristoa, ja tälläkin matkalla tie kiemurteli lumirajan tuolle puolen.

Tie oli kohtalainen, mutta ohituspaikat olivat välillä kortilla. Tie on mutkaista, ja sillä on tosi paljon raskasta liikennettä, joka ajaa mäkiä erityisen hitaasti. Vain tätä yhtä reittiä pääsee matkustamaan pohjoisesta maan etelä- ja lounaisosiin.

Matka kesti yksitoista tuntia ja maksoi 25 euroa.

Matkalla Bishkekistä Oshiin käytiin pilvissä.

Lounaspaikka välillä Bishkek-Osh. Oikeanpuolisin on autoni, ja vieressä muuta autoseuruetta. 

Oshissa majoitukseni on selvästi edullisin tällä reissullani. Dormitoripaikasta maksan viisi euroa yöstä. Paikka on myös ylivoimaisesti murjuin, kuin pala Neuvostoliittoa.

Vastapuolena on yhteisöllisyys. Kun asunnot ovat mitä ovat, esimerkiksi lasten elämä tapahtuu pihoilla, kaduilla ja kodin lähitienoilla. Täällä ihmiset tuntevat toisensa ja mulle jää olo että myös välittävät toisistaan. Ja välittävät myös oudosta reissumiehestä, ystävällistä meininkiä.

Tässä rapussa asun.

Jurttakylässä

Jurttakylän väki on saanut työnsä tehtyä ja hetkiseksi on aika istahtaa ravintolajurtan seinustan penkille. Siinä kelpaa hetkisen lepuutella, vaikka hiukan aurinko häikäiseekin.

Aamupala on valmistettu, tarjoiltu ja syöty. Syöjänä minä ja muutama muu länkkärituristi.

Kuvan naiset ovat keittiön mestareita. Miehet länkkärimatkaajien hevosmiehiä.

Jurtan ruokailut ovat yksi parhaita ruokailukokemuksiani.

Jurtan ovesta on suora näkymä vuoristojärvelle Song-Kul.

Jurttakylän väen hommat toki jatkuvat. Uusia reppureissaajia saapuu taas kohta Song-Kul-järven rannalle. Ja heilläkin on nälkä, taatusti.

Etenkin heillä on nälkä, jotka punnertavat viiden-kuuden tunnin matkan Kyzartin kylästä hevosen selässä, kunnon kirgiisin tavoin. Minä olen kermapersemäisesti tehnyt matkani auton kyydissä, nelivetoauton penkillä istuen.

Paluumatkalla auton ikkunasta saattoi katsella menomatkalaisia.

Hevosen aamuinen ruokailuhetki.

Menomatkalla bongattua, perillä tshekkipariskunta tuli tutuksi.

Jos matka ei ole helppo ratsukolle, ei se ole sitä autokunnallekaan. Kyzartin kylä on 2200 metrissä merenpinnan yllä. Korkeimmillaan reitti kulkee 3400 metrissä ennen kuin laskeudutaan Song-Kulin rannalle runsaaseen 3000 metriin.

Matkan varrella koin useita ihastuksen hetkiä ihan vaan ikkunasta katsellessani, mutta myös pelonsekaisia mietteitä, että meinaako Ilsar (kuljettajani) oikeasti ajaa autolla tuosta ylös. Kyllä Ilsar meinaa ja ajaa.

Kuva on otettu 3400 metristä, josta automatka kääntyi alaspäin kohti järveä. Keskellä kuvaa etäällä erottuvat laakson kolme jurttaleiriä.

Tuolta jostakin automme on kiemurrellut ylös.

Jurttakylän väen kiireet loppuvat pian pitemmäksi aikaa. Parin viikon päästä väki purkaa jurtat ja kylänsä ja antaa talven tulla.

Talvi on nytkin jo läsnä. 29 kilometriä pitkän järven yli puhaltaa raaka tuuli. Kun leirialueelta lähtee kiipustamaan ympärillä oleville kukkuloilla, välillä saa olla varovainen, ettei tuuli lähetä lentoon.

Mutta kannattaahan sinne kiipustaa. Maisemat ovat makoisat, kuin droonikuvaa ihan jalat maan pinnalla ollen ottaisi.

Kun matkaa jatkaa vähän pitemmälle kukkuloita, eteen tulee uusia laaksoja ja uusia jurttakyliä. Järvelle johtavat laaksot ja kukkularinteet ovat karjalle makoisia laidunpaikkoja. Ja kirgiisit ovat laiduntajakansaa.

Jurttaleirimme alhaalla.

Sama leiri vähän toisesta kulmasta

Naapurilaakson jurttaleirejä. Song-Kulin vastarannan vuoret ovat jo saaneet lumipeitteen.

Ylläni kukkulavaelluksella on pitkä kerrasto, kaksi fleecepusakkaa, tuulitakki ja pitkät housut. Pipon alla hupparin huppu lämmittää ja sormikkaat tietty kädessä. Ei tarvitse harmitella, että tuli pakattua rinkka täyteen lämpöistä.

Illallisen jälkeen edessä on yö jurtassa. Paimentolaisteltassa on viisi sänkyä. Kovalle maapohjalle on aseteltu kolme pientä mattoa. Oven vierustalla on kamiina.

Ruokailun aikana leirin väestä joku on käynyt sytyttämässä kamiinan.

Jurtalleni ruokailujurtasta siirtyessäni vastaan puskee tähtitaivaan kirkkaus, tähtien määrä, Linnunradan massiivisuus. Mieleen tulee, että eipä nykykaupunkilainen juuri tähtiä näe. Otavakin tuolla, milloin sitäkään viimeksi olen kotikulmilla katsellut.

Autokuskini kanssa jaamme jurtan. Onneksi jää tyhjiä vuoteita, joten niistä voi napata ylimääräisiä peittoja. Puolen yön aikaan havahdun, että on kylmä. Pipoa päähän, vaatekertaa ja täkkiä lisää.

Aamulla pihalla voi huomata maanpinnan olevan huurussa ja pienten lammikoiden jäässä.

Ehkä talvi saa tulla, jurttakylän väen aika hengähtää.

Kuva Kochkorista, joka oli tukikohtani matkalla Song-Kul-järvelle.

Ollaan keskellä Kirgisiaa. Sininen pallo on Kochkor, jossa nyt kirjoittelen. Siitä lounaaseen näkyy sininen järvi, Song-Kul.

Kirgisian Jyrkkälässä

Vesi oli poikki majatalosta, kun saavuin sinne hikisen ja suht rankan vaelluksen päätteeksi.

Mutta Tsibek, majataloni emäntä sen keksi: "Meillä on kirgisialainen banja. Voit kylpeä siellä, jos kiinnostaa," Tsibek kirjoitti ja google-kääntäjäni jatkoi tekstin minulle englanniksi.

No mikä jottei. Vähän se muistutti suomalaista mökkisaunaa paitsi että ei se ollut vielä lämmennyt kovin kuumaksi eikä kiuas sihauttanut juuri minkäänlaisia löylyjä. Mutta saipahan siinä hiet huuhdeltua.

Jyrgalanin kotimajoituksessa 3 eurolla sai maukkaan illallisen.

Jyrgalanin kylässä olen. Kylää halkoo yksi hiekkainen katu, jota tankkiauto kostutti ajaen katua monta kertaa edestakaisin. Tallustellessani katua nenään nousee itäeurooppalainen lemu, ruskohiiltäkö tämä. Lapset leikkivät ja juoksentelevat iloisina kaduilla. Kehitys ei ole vielä edennyt siihen pisteeseen, että lapsia kiellettäisiin tekemästä kaikkea kivaa.

Niin kuin nämäkin neljä tyttöä. Ovat pystyttäneet kadun varteen kaupan tiskin. Kovasti houkuttelevat kaupoille.

Pienet kauppiaat.

Jyrgalanin pääkatu.

Jyrgalania tämäkin.

Jyrgalanissa asuu ehkä noin tuhat ihmistä, mutta viime vuosina turistit ovat löytäneet vanhan kaivoskylän. Turistien eteen ei varsinaisesti ole tehty yhtään mitään muuta kuin perustettu hostelleja, osa niistä jurttamallisiksi. Kylässä lienee kaksi pientä kauppaa, joista toisessa on myös pieni baari. Iso pullo Arpa-olutta maksaa 1,30 euroa, ja sen voi nauttia yhdessä paikan kolmesta pöydästä.

Jyrgalan sijaitsee laaksossa 2200 metrin korkeudessa, ja kylän ympärillä on kauniita vuorimaisemia. Turismimielessä kylän löysivät ensin hiihtäjät, ja täällä lumikausi kestää pitkään. Nytkin jo yölämpötilat lähenevät nollaa. Näillä kukkuloilla erityisen suosittua on vapaalaskettelu.

Minulle riittää toki perinteisempi, vaeltelu vuorilla. Valitsen opaslehtisen esittelemistä 12 kilometrin reitin nimeltä Turnaly-Köl Panoraman. Onneksi ennen liikkeelle lähtöäni tapaan ranskalaispariskunnan, jolta saan hyvän vinkin: kannattaa ladata aplikaatio nimeltä Mapy.com. Siihen on merkattu esimerkiksi tämän päivän reittini, ja pian tulen huomaamaan, että luonnossa ei ole ensimmäistäkään opastemerkintää.

Turnaly-Köl on pieni vuorijärvi. Kuten usein, jälleen järvi itsessään oli sarjasta "no noitahan on nähty", mutta ihan sievä, toki. Suomi-pojalle enemmän kolahtivat avarat maisemat.

Turnaly-Köl 

Keski-Aasian kulttuureissa kannattaa poiketa eläinmarkkinoille. Karakolissa sellaiset järjestetään aina sunnuntaiaamuisin.

Onnistun heräämään ajoissa ja saavun paikalle kahdeksan maissa. Iso osa alueesta on varattu naudoille. Katosten alla ja niiden väleissä on hermostuneita eläimiä, niiden myyjiä sekä ostajia. Joukkoon mahtuu myös uteliaita turisteja. Yritän kävellä joukossa coolina, vaikka välillä saatan ottaa pari taka-askelta.

Iso osasto on myös hevosille. Lampaille riittää pienempikin alue.

Enää ei harmita, että jälleen kesällä jäi kotikulmilla maatalousmessu Farma käymättä.

Yllätyn, että kaupankäynnissä heilutetaan varsin paksuja nippuja tuhannen somin (10 euron) setelejä.

"Näistä tosi moni täällä saa elantonsa", kertoo yksi englantia osaava mies.

Oletan, että monelle sunnuntain eläinmarkkinat ovat viikon kohokohta. Väkijoukosta heijastuu innostus kuin teinipojista takavuosien, ehkä nykyvuosienkin, Suomessa rassaamassa mopojaan.

Ihmiset tapaavat tuttuja, vaihtavat kotikuulumiset ja varmaan täälläkin parantavat maailmaa.

Lammaskaupoilla.

Eläinmarkkinat saattaa joillekin olla rankka kokemus.