Samarkand vs Buhara

Muutamatuhatpäinen yleisöjoukko on hurmiossaan, kun Firdavs Abdurahmonov murtautuu keskeltä rangaistusalueelle ja lataa pallon oikean tolpan kautta verkon perukoille. Dinamo Samarkand nousee tasoihin vierailevan FK Buharan johdettua peliä tauolla 1-0.

Soihdut paloivat Uzbekistanin pääsarjaottelussa.

Keskì-Aasian kaksi merkittävintä kaupunkia ovat kautta historian olleet kilpasilla. Samarkandilla oli vahvasti ote hallussa katastrofaalisten Tshingis-kaanin vuosien jälkeen sotaisan ja voimakeinoja kaihtamatta käyttäneen Timur Lenkin johdolla.

Amir Timur, jolla nimellä hänet tunnetaan esimerkiksi omassa mausoleumissaan, eli vuosina 1336-1405. Hän loi valtavan imperiumin, joka ulottui Persiasta Intiaan ja Kiinaan ja lännessä Mustanmeren yli.

Timur oli tiettävästi taitava sotataktikko, mutta mainettaan hän loi etenkin häikäilemättömyydellään ja julmuudellaan. Tapa lienee ollut yhä muistissa Tshingis-kaanin esimerkin myötä. Ja valitettavasti samaa taktiikkaa käytetään ihan liikaa nykysodissakin.

Gur-e-Amir-mausoleumi...

...jossa on Timur Lenkin hautakivi (tumma kivi keskellä).

Timur Lenk kruunupäisenä kuin mikäkin trump.

Timur syntyi nykyisen Shahrisabzin kaupungin alueella, vajaat sata kilometriä etelään Samarkandista. Käydäänpä katsomassa, millaisesta kaupungista on kyse.

Timurin aikaan kaupungin nimi oli Kesh, ja hedelmällisen maaperän ympärillä sijainnut kaupunki oli tärkeä maatalous- ja kauppakeskus.

Timur halusi tehdä kaupungista vähintään yhtä merkittävän kuin Samarkand oli. Hän rakennutti muurien ympäröimään kaupunkiin Ak-Saray-nimisen palatsin, ja käytti urakkaan kaikkiaan 25 vuotta. Palatsin porttikaari on mahtava, 38 metriä korkea.

Alueelle hän rakennutti toisenkin palatsin, Dorus Siyadatin, jonka pihamaalle hän rakennutti oman hautapaikkansa. Lopulta Timur kuitenkin haudattiin Samarkandiin.

Palatsit ovat edelleen olemassa, vaikkakin Ak-Saraysta on jäljellä kaksi tornia eikä paljon muuta. Palatsin edustalle rakennettiin 2010-luvulla Timurin patsas. Tässä maassa tykätään johtajien patsaista!

Samoihin aikoihin aluetta siivottiin eli lähes kaikki muut rakennukset tuhottiin. Nyt palatsit, moskeijat, patsaat ja mausoleumit näkyvät kaukaa ja komeasti, sillä niiden välissä on nurmikkoa ja matalaa puustoa.

Ak-Saray ei ole liian hienosti entisöity.

Timurin uudehko patsas palatsinsa kupeessa.

Dorus Siyadatissa oli perjntairukous, joten eipä kuvia tämän lähempää.

Maisemat matkalla Samarkandista Shahrisabziin olivat upeita.

Samarkand oli olemassa jo vuonna 800 ennen kristusta, ja sitä piti valtansa alla myös Aleksanteri Suuri viitisensataa vuotta myöhemmin.

Vuosisatojen mittaan Samarkandista tuli tärkeä risteyskaupunki Aasian ja Euroopan välisille kauppareiteille, niin sanotulle Silkkitielle.

Kaikkein hienoin rakennus siellä on Registan, joka koostuu kolmesta medressasta. Medressa on eräänlainen oppilaitos, jossa on opetettu islamia mutta myös yleissivistystä. Medressat ovat sisäpihallisia rakennuksia, joiden yhteydessä on yleensä moskeija ja mausoleumi.

Samarkandin Registan on kaunis, ja erityisen kaunis se on iltavalaistuksessa. Joka ilta yhdeksältä sen seiniin heijastetaan valoilla eräänlainen maailmanhistoria vartissa. Esitys on vaikuttava.

Registan hämärässä. Tämäkin on pitkälti uudelleen rakennettua maanjäristyksen tuhottua valtaosan palatseista.

Jokailtainen valoshow kerää paljon turisteja.

Tyttö kuvaussessiossa (ei minua varten).

Etualalla Hazrat-Hizr, taustalla massiivinen Bibi-Knanym-moskeija.

Shah-i-Zinda oli kiinnostava rypäs mausoleumeja.

Ottelua on pelattu 60 minuuttia, kun Dinamo saa vapaapotkun vähän rankkarialueen ulkopuolelta. Samarkandin yleisöjoukko räjähtää kovaan huutoon, kun serbivahvistus Marko Stanojevic sijoittaa kierteisen vedon muurin yli vasempaan ylänurkkaan.

Edessäni paikallinen kannattaja  kääntyy tuulettamaan ja näyttämään keskisormea kohti pientä buharalaisten kannattajajoukkoa. Eikä tämän miehen uho vastustajan faneja kohtaan hiljene pelin jatkuessakaan.

Buhara sai oman etsikkoaikansa 1500-luvulla, jolloin Uzbek Shaybanidis siirsi pääkaupungin Buharaan. 1700-luville tultaessa Samarkand oli tippunut divaritasolle. Buharan valtakunta oli huipussaan, ja emiirit tietoisesti yrittivät heikentää Samarkandia.

Samarkand pääsi uuteen nousuun Venäjän vallan ja Trans-Kaspian rautatien myötä vasta 1860-luvulta lähtien.

Mutta millaista Buharassa on nykyään?

Jos näitä kahta kaupunkia vertaa, Samarkandissa on komeammat yksittäiset rakennukset, mutta Buharan vanha keskusta on viihtyisämpi vanhakaupunki. Yhtä lailla kummassakin on merkittäviä historiallisia rakennuksia, ja kauneutta olisi jakaa muuallekin.

Kumpikin on vähän turhan fiini kaupunki. Katukiveykset ovat kyllin tasaisia, jotta sähkökärryt voivat kuljettaa lukuisia länsimaisia turistiryhmiä paikasta toiseen. Mutta kyllä näissä kaupungeissa viihtyy.

Ismail Samani vuodelta noin 900 on Buharan vanhin muslimirakennus.

Kalon-moskeija.

Kalon-minareetti.

Lyabi-Hauz Buharan keskustassa.

Etualalla emiirin linnoitus Ark, taustalla Kalon-moskeija.

Oma löytöni oli Buharassa turistikeskustasta noin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva Char Bakr. Sinne asti eivät yllä turistiryhmien kiertoajelut, ja siellä kuljeskellessa tulee olo, että on jokseenkin autenttisissa oloissa. Myöskään palatsin rakennelmat eivät ole viimeisen päälle restauroituja, vaan vanhan annetaan näkyä aidommin.

Char Bakr

Tärkeitten ihmisten hautoja.

Moskeijan takana tavisten hautoja.

Ennen loppuvihellystä Dinamo Samarkand iskee vielä kahdesti. Miehinen yleisöjoukko, naisia ei katsomossa montaa ole, pääsee jatkamaan lauantain viettoa hyvillä mielin.

Samarkand peittoaa Buharan 4-1.

Juna tulossa Samarkandiin.

Samarkandin asema.

Asema sisältä.

Samarkandin majapaikkani.

Buharan kujanäkymää ydinkeskustan ulkopuolelta.

Maailmanpyörässä.

Vanhus

Tashkentissa se tapahtui. Nuoriso luovutti minulle metrossa paikkansa, ja tämä tapahtui vieläpä kaksi kertaa (2 KERTAA)

Jälkimmäisessä nuori nainen keskittyi räpläämään puhelintaan yhtään muualle kuikuilematta. Mutta kun minä astuin ruuhkaiseen vaunuun, hän välittömästi ja nopeasti havaitsi tilanteen ja loikkasi ylös. Osoitti istumapaikkaa minulle. Vanhukselle.

Ehkäpä asian voi myös tulkita, että onpa uzbekistanilaisnuoriso hyvin kasvatettua ja valveutunutta. Ja voisin ehkä itsekin katsoa peiliin. Kävelen koukkupolvisena kuin ukkokodin asukki. Ryhtini on suorastaan olematon pään roikkuessa olkapäitten välissä. Harmaa parta rehottaa ruokkoamattomana.

Etualalla metroaseman sisäänkäynti, takana moderni opiskelijoiden kirjasto

Mutta Tashkent on mukava ja leppoisa ollakseen kahden miljoonan asukkaan kaupunki. Vehreä, päiväsaikaan kesäisen lämpöinen, yllätyksellinen.

Jo kaupungin nimi tuotti yllätyksen. Täällä valtakirjaimisto on latinalainen, kyrillistä näkee vähemmän. Kaupungin nimi kaikkialla on Toshkent. Sitä se onkin Uzbekistanin kielellä. Tai Ozbekistonin kuten maan nimi on omalla kielellä. On tainnut venäjän kielen ääntämisasu tuottaa sen meillekin tutumman, ja toki virallisen nimen. Tashkent.

Toshkentin (tai Tashkentin) rautatieasema on hieno!

Kaksi päivää olen kierrellyt ympäri Tashkentia. Onneksi metro on kätevä, ja sitä pääsee käyttänään pankkikorttia vilauttamalla. Tarkistin tiliotteesta, että yksi metrokäynti maksaa 12 eurosenttiä.

Metroon mentäessä pitää kävellä läpivalaisulaitteen kautta. Sen jälkeen vielä poliisi tarkastaa valaisulaitteella laukut. Toinen poliisi partioi metrojunan odotustilassa, ruuhka-aikana poliiseja on ollut enemmänkin, ja kiväärit tietty olalla.

Metrovaunun sisällä kaikki toimii länsimaitten tavoin. Etenkin opastetaulu on kätevä.

Asemat ovat kauniita, vaikka eivät toki sentään ihan Kiovan tai Pietarin asemien veroisia. Täällä asemien kuvaaminen on kielletty, enkä ole aikonutkaan olla kapinallinen.

Parissa taidemuseossa olin sen verran vaikuttunut, että otinpa ylös taiteilijoiden nimet. Ensin Ural Tansikbajev, toisessa galleriassa Georgi Brim, kumpikin jo edesmenneitä

Art Gallery

Tansikbajevin teoksia.

House of Photography.

Yllättämpi tuttavuus oli paikallinen opiskelijakirjasto, joka näkyy taustalla tämän päivityksen ensimmäisessä kuvassa. Menin kurkkaamaan rakennukseen sisälle, kun se oli ulkoa niin kiinnostavan oloinen. Taattua neukkutyyliä.

Sisältä kirjasto jotenkin toikin mieleen Turun pääkirjaston tai Helsingin Oodin väljine istuskelualueineen.

Erityisen neukkulainen arkkitehtuuriltaan on 1300-luvun julman hallitsijan Timur Lenkin aikaa muisteleva museo. Ehkä yllättävän neukkumainen siihen nähden, että museo on rakennettu viisi vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Mahtipontisuutta näyttelyssä ainakin riitti, mutta mahtipontinen taisi olla myös näyttelyn päähenkilö.

Timurlenk-museo.

Timur Lenkin patsas.

Tähän kaupunkiin mahtuu monenlaista mahtipontisuutta, mikä on mahdollista vai auroritäärisissä valtioissa. Hyvä esimerkki on suurella rahalla rakennettu Tashkent City Park, puistoalue isoine tekojärvineen ja massiivisine rakennuksineen.

Mutta ei voi kieltää, etteikö paikka olisi viihtyisä. Mainitsenpa kuitenkin, että Uzbekistanissa keskipalkka on runsaat 400 euroa kuukaudessa, mikäli tekoäly ChatGPT:hen on uskominen.

Maisema auringonlaskun jälkeen yli City-puiston.

Pitänee toki vielä mainita, että onhan täällä myös vallan upeita moskeijoita ja mausoleumeja. Näihin varmasti palaan vielä seuraavien päivitysten yhteydessä.

Moskeija Khast Imom -aukion reunalla.

Taskent näyttäisi houkuttelevan paljon turistiryhmiä.

Mustaqillik Maydonin suihkulähteitä ja syysruskaa. 

Vuoden 1966 maanjäristyksen muistomonumentti.

Kaupungin vehreää keskustaa.

Perinteisempää menoa.

Basaarimeininkiä.

Silkkitien Khujand

Jos vierailu Kirgisian Oshissa oli pettymys ja muistot haalistuivat kovasti, Tazhikistanin toiseksi suurin kaupunki Khujand on miellyttävä yllätys.

Oshissa pettymyksen aiheutti maailmankuulun basaarin purkaminen ja siirto kauas pois kaupungin keskustasta. Khujandissa näin ei ole tehty. Panchshanben basaari on mahdollisesti jopa kaikkein suurin basaari Keski-Aasian alueella. Tässä paikassa on historian havinaa ja Silkkitien tunnelmaa.

Auringonlaskun aikaan taivaanranta on utuinen, mutta auringon suunnasta erottuu Sheikh Massal ad-Dinin moskeijakompleksi kuin aseteltuna taustakuvana. Etäämpänä näkyy ohuesti korkealle nousevien vuorenhuippujen jono. Etualalla hedelmät on aseteltu kukkuraisiin kasoihin vateihinsa. Vilskettä riittää, sillä torstai on markkinapäivistä paras.

Taustalla pilkottavat moskeijat ovat erityisen upeita sisältä. On vanhaa ja vähän uudempaa moskeijaa. Hetki lienee sovelias riisua kengät ja poiketa pehmeälle matolle. Katsella kauniita kaiverruksia salin tolpissa ja ihastella värikkäitä kattomaalauksia.

Khujandin ehkä komein rakennus on lähellä Syr-Darja-jokea sijaitseva linnoitus. Paikalle ensimmäisenä linnoituksen tiettävästi rakensi itse Aleksanteri Suuri noin 2450 vuotta sitten.

Kuva linnoituksen muurin päältä sisäpihan suuntaan.

Joen yli pääsee.see näppärästi köysiradalla. Tai ehkä näppärästi on liian optimistinen sana, sillä parin kilometrin matka kestää tasan 24 minuuttia. Tätä ei ole hätäiselle tehty. Mutta mikäpä lomalaisen on yläilmoista katsella maisemia. Mihin tässä nyt kiire olisi?

Tämä kuva on napattu sillalta. Erityishuomio oudosti pysäköityyn lentokoneeseen.

No, ehkä Leninin patsaalle. Varmaan kaikissa entisen Neuvostoliiton alueella sijaitsevissa kaupungeissa on Voiton puisto. Siellä on muistomerkit "suuren isänmaallisen sodan" ja Afganistanin sodan uhreille.

Khujandin puistossakin on pitkä rivistö sankarien kuvia, alla nimet ja elinvuodet. Täälläkin tulee pohtineeksi, onkohan joku heistä kenties kokenut kohtalonsa Karjalassa. Tai ovatko he kenties olleet osallisina suomalaissotilaitten, esimerkiksi isoeno Mikon surmaamiseen?

Sankaruus on aina suhteellista.

Khujandin Voiton puistosta ei kovin sankarillista oloa saa. Vieressä on talviteloille asetettu huvipuisto. Karuselli nököttää orpona, ja vieressä on tyhjä lippukioski. Hiekkaisella kentällä ei näy ketään.

Toiseen suuntaan kun kävelee, omalla korokkeellaan sentään odottaa Lenin, mutta hänelläkin näyttäisi olevan vähän myrtsi päivä. Ilme on hapan, ja jopa perinteinen kädenheilautus loistaa poissaolollaan.

Tähän vielä muutama katumaisemakuva. Khujand on varsin miellyttävä kaupunki.