Pilvet

Kun malttaa odottaa, pilvet yleensä karkaavat sopivasti ja aurinko pääsee kurkistamaan. Värjäämään pilvet ja taivaanrannan. Suomaan kuvaajalle tunteen, että nyt!

Näin kävi, myös nyt.

Diengiin, Jaavan ylängöille saaren keskiosiin, suunnitellessani lähtöä moni suositteli Sikunirin vuoren maisemaa auringon noustessa.

Laiskana miehenä pidin kello neljän aamuöistä lähtöä hankalana ideana ja sain kuningasajatuksen: jos auringonnousu on upea, auringonlaskun täytyy olla vähintään kaunis.

Nythän en tietenkään tiedä, mitä menetin.

Dieng on vähän hankalan bussimatkan päässä, niinkuin vuoristossa tuppaa olemaan. Jos alkaa googlata Indonesian matkailunähtävyyksiä, Dieng ei ehkä ensimmäisellä klikkauksella tule vastaan.

Mutta täällä on meininkiä. Turisteja, lähinnä omasta maasta on aika paljon arkipäivänäkin. Uusia majoitustiloja, aika luksustakin mutta jokseenkin kitschiä, nousee koko ajan.

Tällaista estetiikkaa tarjolla Indonesian tulevassa matkailuvaltissa.

Eikä Diengin nousu maisemista jää kiinni.

Tänne oli kiipustamista peltojen pientareita pitkin.

Tässä myös joitakin tyyppejä, joita tuli vastaan.

Tyttö teeviljelmillä.

Poika puussa.

Tuhoisimman äärellä

Mitä Indonesiasta päätyy Suomessa uutisiin asti? No, tulivuorenpurkauksia.

Muistan taittaneeni lehteen pikku-uutisia: laavavirta uhkaa vyöryä lähikyliin. Sen jälkeen asia unohtuu. Tulivuoren nimikään ei jää mieleen.

Siellä jossakin.

Merapi on Indonesian aktiivisin tulivuori.

Istun Jeepin konepellillä. Tästä saa hienon kuvan, kun taustalla jököttää Merapi.

Merapi on Indonesian aktiivisin tulivuori. Sieltä valuvaa laavaa näkyisi todennäköisesti nytkin punaisena hehkuna, jos olisi pimeä.

Nyt on valoisa. Hellettä on eri mittarien mukaan 35 tai 38 astetta. Avomallisen Jeepin mustalle penkille on aika tuskaisa istahtaa. Päiväntasaaja ei ole kaukana, joten aurinko korventaa suoraan taivaanlaelta.

Jeeppikuskini nimi jää kerralla mieleen: Kianto. Tähän asti olen tehnyt matkaa normaalilla henkilöautolla. Lähemmäksi Merapia päästäkseen pitää jatkaa nelivedolla.

Jeeppikuskini Kianto Merapin purkauksen tuhojen muistomerkin äärellä.

Merapi on juuri se tulivuori, jonka purkautumista on Suomessa asti ihmetelty. Naapurikyläläisistä viis, mutta mitä jos tuhkapilvi leviää ja tummentaa maapallon? Mitä jos lentokoneet eivät pääse ilmaan?

Kianto oli 12-vuotias, kun äiti ryntäsi herättämään. Nyt olisi kiire. Auto alle ja pian pois.

Syksyllä 2010 Merapin purkaus oli massiivinen. Laavavirta lohkaisi maaperään sata metriä syvän kanjonin. Sekään ei riittänyt, vaan laavaa valui yli, leveänä vanana läheisiin kyliin. 350 ihmistä sai surmansa. Kianton lähipiiri selvisi.

Jeepillä pääsemme neljän kilometrin päähän tulivuoresta. Siinä kohtaa tullaan kanjonin reunalle. Maa on kivistä ja hiekkaista. Kianto kertoo, että laavamassan paksuus on metrejä.

"Tässä oli leirintäalue, " hän esittelee.

Kanjonin vastapuolella maisema on vehreän rehevää. Tulivuoren purkauksesta levinnyt laava lisää maaperän kasvuvoimaa.

Tällä puolella kanjonin on karumpaa. Kasvillisuus on lähinnä heinikkomaista. Vaivaispuitakin näkyy. 

Uoman kaiversi maahan 2010 tulivuoresta syöksynyt laavavirta.

Turisteja matkalla vuoren rinteeseen.

Kahdeksan kilometriä vuorenrinteestä sijaitseva, purkauksessa vaurioitunut talo jätettiin ennalleen, ja se toimii nyt museona. Seinillä on kuvia tuhoista, esillä on rikkoontuneita tavaroita, kaikki tuhkapölyn peitossa.

Eläimetkään eivät selvinneet. Laavavirta tuhosi muun muassa satoja lehmiä. Kahden luurangot ovat näytillä museossa.

Merapi sijaitsee Yogyakartan lähellä. Viiden päivän oleskelun jälkeen voin jo puhua tuttavallisemmin Jogjasta, Indonesian kulttuurisimmasta kaupungista. Jogja sijaitsee Jaavan saaren keskiosissa.

Tulivuoretkin ovat eräänlaista kulttuuria, mutta selvemmin sitä ovat kaksi valtaisaa temppeliä: Prambanan ja Borobudur. Kummatkin ovat peräisin 700-luvulta. Prambanan on hindutemppeli, Borobudur maailman suurin buddhatemppeli.

Borobudur levittäytyy 2500 neliömetrin alalle, ja sen huippu yltää 35 metrin korkeuteen. Siksi onkin vallan hämmästyttävää, että se oli kateissa ehkä jopa 900 vuoden ajan. 1814 mies nimeltä Thomas Raffles halusi selvittää huhua ja alkoi kaivaa kukkulaa. Ja kas kummaa: esiin tuli temppeli, jossa on yli 500 buddhapatsasta ja lähes 3000 kaiverrettua kuvaa.

Buddhapatsas ilman stupaa.

Prambanan puolestaan muodostuu useasta temppelistä, ja ne ovat vuosien mittaan pahasti tuhoutuneet maanjäristyksissä.

Keskeiset kolme, Brahman, Vishnun ja Shivan kunniaksi pystytetyt on entisöity hyvään kuntoon, mutta alueella on runsaasti kivikasoja. Työtä riittää.

On arvioitu, että ainakin 200 vuotta menee, ennen kuin ne saadaan kuntoon. Siinä ajassa varmasti maa ehtii järistä taas tuhoisasti.

Entisöitävää riittää.

Helle täällä on tukalaa.

Valvova silmä.

Temppelit ovat suosittuja nähtävyyksiä. Lauantaipäivänä Prambananilla oli runsaasti koululaisryhmiä, ja heille opettajat olivat nähtävästi antaneet tehtäväksi haastatella turisteja.

Aika moneen videoon päädyin. Oppilas otti kännykkänsä, luki siitä suunnittelemansa tai saamansa kysymyksen eikä tainnut ihan ymmärtää itseäänkään.

Tässä ollaan sulttaanin uimalassa. Sulttaanilla kuulemma oli tapana tutkailla kylpeviä naisia ja valita parhaat vaimoikseen.

Tulivuorimaisema

Bromo ei ole kuvan keskeisin vaan vasemmassa reunassa tupruttava tulivuori.

Lähivalot eivät paljon näkyvyyttä anna. Kuljettaja ei taida näkyvyydestä piitata, osaa nämä kumpareet ulkoa. Pienet kuopat ja heinikot.

Vieressä istujaa vähän hirvittää, turvavyötöntä.

Toyota-maasturinsa (jota voinee jatkossa kutsua yleisnimenä jeepiksi) kulkee nyt vinhasti. Moni hitaampi jeeppi jää kuin jalkoihin kuskimme kiihdyttäessä omia reitinvalintojaan.

Yö on pilkkopimeää.

On kuin olisi mukana Paris-Dakar -rallissa. Jeeppien sarjassa.

Yöllä meno tuntui hurjemmalta. Paluumatkalla valoisalla näytti tältä.

Jeeppimme.

Tuntia myöhemmin tunnelma on jälleen absurdi, mutta ihan erilaisella tavalla.

On yhä pimeä. Tähdet taivaalla ovat kirkkaampia kuin millaisina niitä muistan Suomessa aikoihin nähneeni. Kuljeskelen jyrkän harjanteen reunalla kapeaa tietä. Alaviistossa häämöttävät kylän valot. Kauempana näkyy hahmoina vuorten ääriviivoja.

On hiljaista, ja on kuin olisin täällä yksin. Mutta jos juuri nyt joku sytyttäisi valot, voisi havaita, että pitkulaisen harjanteen päällä ja reunoilla, siellä ja täällä, kuljeskelee jopa toista tuhatta ihmistä.

Kaikilla on sama suunnitelma: etsiytyä parhaille paikoille ihastelemaan ja kuvaamaan maisemaa, joka auringonnousun hetkillä avautuu Bromo-tulivuoren suuntaan.

Itäisellä Jaavalla ollaan, keskeistä Indonesiaa. Nimensä Bromo on saanut hindujumala Brahman mukaan. Brahman kunniaksi tulivuoren juurella on patsas.

Malangin kaupungista Bromo on kartalla vajaan 50 kilometrin päässä, mutta matka nelivetoautolla kestää parisen tuntia.

Jeepin nelivetovoimaa tarvitaan tänne päästäkseen. Aluksi matka kulkee kapeita, jyrkkiä teitä ylöspäin. Sen jälkeen edessä on autiomaan kaltainen tasanko, joka on pinnalta pehmeää laavahiekkaa. Sitä matkantekoa kuvailin tekstini aluksi.

Malangista lähdimme yöllä yhdeltä. Kolmelta saamme jeepin parkkiin tien poskeen, kuskin arvion mukaan 300 muun jeepin joukkoon.

Olin aliarvioinut sään. Ylhäällä lämpöasteita on 10, ja tuuli puhaltaa koleana.

Onneksi paikalliset ovat tuotteistaneet jutun. Rinteessä on väkeä vuokraamassa toppatakkeja. 30 000 rupialla lähtee (2 euroa), ja tartun heti tilaisuuteen. Toppatakki ja sortsit, sentään kunnon kengät.

Tien varressa on rivistö telttakatoksia, joista tarjolla on purtavaa. Tilaan nuudeliaterian ja kahvin. Auringonnousuun on vielä yli tunti, ja lämmittelyhetki tekee terää.

Kingkong-kukkulalla maiseman ihastelijoita oli jopa tuhat.

Aamuvarhaisen ensimmäinen kuva.

Kannatti odottaa ja vaivautua. 2300-metrinen Bromo ei varsinaisesti näytä tulivuorelta, mutta sieltä pulppuava "pilvi" paljastaa kohteen.

Vaalea vana haituvaa lipuu hitaasti maisemassa oikealle. Taaempana matalalla roikkuvat, oikeat pilvet luovat maisemaan syvyyttä. Niiden takana on perinteisen tulivuoren näköinen huippu, josta sieltäkin tupruttelee. Lienee vajaat 3700-metrinen Semeru.

Valo lisääntyy nopeasti, ja maisema saa joka hetki uudet värit. 

Näkymä lienee Indonesian "koli", maan monista matkailumainoksista tuttu.

Aamun auettua jeeppikolonnat jatkavat serpentiiniteitä alamäkeä kohti tasankoa. Seuraava etappi on kurkata Bromon sisuksiin.

Kilometrin kävely nousevaa laavatasankoa. Portaat, joissa saa kävellä jonossa ja hitaasti.

Ollaan vuoren reunalla. Alhaalla suhisee ja kohisee, höyryävä pilvi suihkuaa ylöspäin ja nostaa mädän kananmunan hajua. Rikkikaasut osuvat nenään pistävinä, kun tuuli kohdistaa pilven sopivasti. Pitää hetki kääntää selkä ja astua askel poispäin.

Taustalla öinen näköalakukkula Kingkong Bromolta kuvattuna.

Itäisellä Jaavalla on runsaasti kauneutta. Yksi kauneimmista on Tumpak Sewu. Vesiputous muodostaa puoliympyrän, ja pohjalta katsoen se on lumoava.

Toki siellä myös kastuu, vaikkei putouksen alle kävele. Ilmavirta suihkuttaa vettä lähes kaikkialle.

Paikka on etenkin aasialaisten suosikki. Putousmaisemassa on useita selfiekielekkeitä, joihin pitää hetki jonottaa. 

Tumpak Sewuun laskeuduttiin jyrkästi.

Malangissa kiinnostavinta oli käydä värikkäissä kylissä. Entinen Jodipanin slummialue sai väriä ja uuden elämän, kun paikalliset aktivistit kunnostivat ja maalsivat aluetta kirkkain värein. Nyt siellä kulkijoille tulee hymy kasvoille ja asukkaiden elinolot ovat huomattavasti kohentuneet.

Malangissa on kiva irkkubaari, harvinaisuus tähänastisella reissullani.

Vielä muutama kuva Malangin arjesta.