perjantai 2. marraskuuta 2012

Stalinin amme

Georgiassa matkustaessa oma asema maailmankartalla hahmottuu, kun katsoo tienvarsiopasteita. Teheran 1374 kilometria, Baku 673 kilometria. Pohjoiseen Tbilisista mentaessa huomaa, etta Istanbuliin on matkaa 1737 kilometria ja Ankaraan 1049 kilometria. Soukhoumiin (Suhumi suomeksi) ei ole kuin 379 kilometria.

Kun matka on jatkunut muutaman minuutin, tulee uusi sininen kyltti: Soukhoumi 376 kilometria. Asia selva.

Kun kolme kilometria myohemmin iso sininen kyltti tiedottaa: Soukhoumi 373 kilometria, voi todeta etta kyse ei ole maantiedosta vaan politiikasta.

Suhumi On Abhasian paakaupunki. Abhasia lasketaan virallisesti kuuluvaksi Georgiaan, mutta kaytannossa niin ei ole.

Maat kavivat veriset sodan 1990-luvun alussa. Nelja vuotta sitten sodittiin Venajan ja Georgian rajalla. Siina yhteydessa myos Abhasia siirtyi entista vahvemmin Venajan etupiiriin.

Kun istun mashrutkassa matkalla Tbilisista Goriin, oikealla puolella tieta levittaytyy kaksi isohkoa parakkikylaa.

- Tskhinvalista paenneita, kertoo takanani istuva matkustaja ja puistelee paataan.

Tskhinvali puolestaan on Etela-Ossetian paakaupunki, jossa nelja vuotta sitten sodittiin. Kun reissaaja pystyy paperisodan jalkeen matkustamaan Georgiasta Abhasiaan, Etela-Ossetiaan taalta puolen rajaa ei ole mitaan asiaa. Ainoa reitti maahan kulkee Venajan kautta lapi Kaukasian vuoriston.

Gorikin oli vuoden 2008 sodan aikana kymmenen paivan ajan miehitettyna. Nyt kaupungissa ei nay venalaissotilaita, mutta joukko georgialaissotilaita on polviasennossa pikkutiella kaupunkiin menevan tien varrella. Jannitetta taalla taitaa yha olla.

Georgiassa silti nakee venalaisia, enka ole huomannut, etta heita kohdeltaisiin kaltoin.

- Ei meilla ole mitaan venalaisia vastaan. Politiikka on politiikkaa, mutta ihmiset on eri asia, sanoo majatalon emanta Kazbegissa.

Mutta nyt mashrutka onkin jo ehtinyt Goriin asti. Matka sujuu nopeasti, kun mittari viiltaa valilla 150 km/h:n kohdalla. Matkustajaa melkein hirvittaa, kun vasen kasi pitaa tupakkaa, oikea kasi huitoo rinnan edessa ristin merkkia aina kirkon tullessa esiin. Ja kuljettajan puhevirta takanaan istuvan kanssa ei ota loppuakseen. Ja puhuessaan tietenkin kuljettaja vahan valia vilkuilee taakseen jututettavaansa.

Gorissa on yksi muita upeampi rakennus. Linnamainen museo esittelee kaupungin oman pojan, Josif Dzugashvilin tarinan.

Museon edustalla on pieni kivitalo, joka on ymparoity eraanlaisella temppelilla. Siina Josif-poika asui elamansa ensimmaiset nelja vuotta.

Itse museo esittelee useassa huoneessa sadoin valokuvin ja kopioin monista asiakirjoista tarinan, miten pikku Josefista tuli Stalin: mies joka kamppailee ansiokkaasti maailman kaikkien aikojen hirvittavimman ihmisen tittelista.

Museo itse ei paljon tuohon hirvittavaan puoleen kajoa. Museo rakennettiin muutamaa vuotta hirvion kuoleman jalkeen, eika sita ole paljonkaan muutettu neuvostoaikojen jalkeen. Alakerrassa sentaan on pari huonetta, jotka muistuttavat gulag-vangeista.

Mutta nytpa olen nahnyt, minka nakoiset ihmiset toimivat Josif-pojan opettajina. Ja minkalaisessa ammeessa Stalin kylpi junamatkallaan Jaltaan paattamaan maailman kohtalosta toisen maailmansodan jalkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti