Aitmatovia etsimään

Aloitetaan reissu Tshingis Aitmatovista, Kirgisian Väinö Linnasta.

Kirgisiaan matkaavana tietenkin suuntasin kotosalla Turussa kirjastoon, mutta hyllyllä ei Aitmatovia näkynyt, vaikka Aittokosken viereen olisi sopinut. Ystävällinen virkailija kertoi, että alakerran varastossa näyttäisi olevan.

Virkailija palasi ja kertoi, että kirja pitää leimata ennen kuin sen voi lainata. Kirjaa ei kukaan ole lainannut ainakaan sitten vuoden 2012, virkailija hymähti.

Bishkekin keskustassa Ala-Too-aukion laidalla nököttää jäyhänä Kirgisian historian museo. Entinen nimensä Lenin-museo kertoo, miltä museo näyttää. Kolhoa neuvostoarkkitehtuuria täydellä voimalla.

Bishkekissä tykätään suihkulähteistä, soivista ja tanssivista.

Tshingis Aitmatov.

Museossa kansankuvaaja Aitmatov on saanut oman osastonsa. Selviää, että hänen teoksiaan on käännetty 176 kielelle. Kirjastokäyntini perusteella voisin epäillä, että ainakaan suomeksi häntä ei ole vuonna 2025 lukenut juuri kukaan. Eräällä Kaskenkadun pojalla voi toki olla sanottavansa väitteeseeni.

Museon edustalla, paraatipaikalla ei enää ole Lenin-patsasta, joka on hieman anteeksi pyydellen sijoitettu museon takapihalle. Paraatipaikan laajaa aukeaa täydentävät ratsastajapatsas ja jättikokoinen Kirgisian lippu. Punaisella pohjalla loistaa keltaisena säteitään jakava aurinko.

Bishkekin nimi Neuvostoliiton vuosina oli Frunze. Mihail Frunze johti kommunisti-Kirgisiaa vallankumouksen alkuvuosina ennen kuin hän ilmeisesti nousi hierarkiassa liian lähelle Stalinia ja uhaksi diktaattorin valta-asemalle. Stalin "ystävällisesti" järjesti Frunzelle leikkaushoidon tämän kärsittyä vatsahaavasta, eikä Frunze siitä leikkauksesta toipunut vaan kuoli 40-vuotiaana vuonna 1925.

Bishkekin keskustassa on Frunzen kotimuseo. Hautajaiskuvassa arkunkantajien takana lymyilee Stalinin tunnistettava hahmo.

Minä ja Mihail Frunze.

Frunzen kotimuseo (kotitalo museon sisällä) on taattua neukkutyyliä.

Mutta entä Kirgisia tänään? Valtio on ollut itsenäinen Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, vuodesta 1991.

Entä, miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täällä otettu vastaan?

Kahden päivän reissukokemuksella näihin on vielä vaikea vastata.

Majapaikkani isäntä Nicholas on venäläinen nuorimies. Hän pakeni sodan alettua Moskovasta Kazakstaniin ja viime vuonna edelleen Kirgisiaan.

"Aikaa moni täällä uskoo Putiniin", hän harmittelee.

Etenkin taksikuski-indeksi kertoo suunnasta, arvioi Nicholas.

Mitä lie arkkitehtuuria.

Kirje rintamalta, 1943. On taas jokseenkin ajankohtainen.

Kohti kaatopaikkaa.

Bishkek on yllättävän vihreä kaupunki.

Venäjän kieli Bishkekissä on vallalla. Kirgisiaksi osaan sanoa rahmat, kiitos. Englantia jotkut puhuvat, mutta esimerkiksi ravintolan henkilökunnasta valtaosa ei juuri lainkaan. Eikä ravintolan väki ole neukkutyylistä tätikansaa vaan nuoria, itsenäisen Kirgisian lapsia.

Muuten ravintolat ja baarit ovat jokseenkin länsimaisia. Eilen päädyin sporttibaariin, joka löysi mulle Susijengin matsia näyttävän kanavan. Iso tuoppi paikallista olutta maksoi suositussa baarissa 3 euroa. Välieräpaikkaa saattoi tuopin ääressä myhäillä.

Bishkekissä on runsaasti kahviloita, ja cappuccinot maksavat nekin kolmisen euroa.

Tästä on hyvä käynnistää reissu ja alkaa tutustua ...staneihin. Kirgisian sydän on maaseutu, ja sinne, Aitmatovin sielunmaisemiin seuraavaksi.

Vielä pari kuvaa lentokoneesta, kaksi erilaista maailmaa:

Kohti Istanbulia.

Kohti Bishkekiä.

Tänne on tultu:

Onnellisten maasta

Kohta alkaa olla kotimatkan aika.

"Tyttäreni tiesi, että Suomi on maailman onnellisin maa."

Näin kertoi minulle Sarawakin Kuchingin majapaikkani ystävällinen respavirkailija Kay. Kay oli kertonut hotellivieraansa eksoottisesta kansallisuudesta alakouluikäiselle tyttärelleen.

Ainakin kahdesti muualla kun olen kertonut kansalaisuudestani, olen saanut vastauksena että teillähän on se loistava koulujärjestelmä.

Suomen maine on yhä vahva, mutta ajat muuttuvat. Kymmenisen vuotta sitten suomalaisuudesta ensimmäisenä tuli puheeksi Nokia. Nyt siitä ei enää puhu kukaan.

Omille ennakkoluuloillenikin reissu Kaakkois-Aasian muslimimaissa on antanut näpäytyksiä.

Malesiassa ja Indonesiassa on huomattava muslimienemmistö, ja iso osa naisista käyttää hiukset peittävää huivia. Jopa moni pikkutyttö on puettu huiviin.

Oletin, että musliminaisten suhtautuminen vieraisiin miehiin, etenkin länsimaisiin olisi, jos ei torjuvaa niin ainakin varovaista.

Indonesiassa junamatkalla Malangista Yogyakartaan viereeni istahti nuorehko nainen, huivipäinen Esti.

Esti ja minä Jogjan junassa.

Hän osoittautui puheliaaksi ja kielitaitoiseksi englanninopettajaksi. Hän harmitteli sitä, että indonesialaisten lasten lukutaito ja -harrastus heikkenevät. Syynä tietenkin on kännykkä. Ei aina voi puhua pelkästään kolmannen maailman ongelmista.

Ennen kuin Esti poistui junasta hän kysyi, voisiko ottaa minusta kuvan, jotta voisi esitellä sen miehelleen ja lapsilleen.

Reissuni loppu jo alkaa häämöttää kuin vieressäni Kuala Lumpurissa oleva yli 700-metrinen Merdakan. Parin päivän päästä pitäisi jo olla Suomessa.

Etualalla Malesian kansallismuseo Negara, taustalla häämöttää maailman toiseksi korkein rakennus Merdeka.

Puisto Kuala Lumpurissa.

Olen vähän laiskistunut päivittämään kuulumisia.

Jakartassa olin pari päivää. Kaupunki on sotkuinen ja hikinen, mutta Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian henki oli yhä läsnä Bataviassa, Jakartan vanhassakaupungissa.

Jakartan merkitys kaupankäynnissä 1600-1800-luvuilla oli vahva. Kaupunki oli keskeinen maailman maustekaupassa.

Historiallinen maustevarasto Jakartan painuvassa satamassa.

Laivanlastausta Jakartassa.

Joet Jakartan keskustassa tulvivat herkästi ja vaarallisesti.

Hollannin aikainen Batavian (Jakartan) kaupungintalo.

Nyt Jakartan kohtalo on surkea. Kaupunki vajoaa pelottavasti jopa 30 senttiä vuodessa. Maan alta on imetty pohjavesivarannot, eikä oikein mitään ole tehtävissä. Uusi pääkaupunki on rakentumassa kauas Borneon saarelle.

Lähivuosina Jakarta uppoaa mereen.

Jakartasta piti lentää Singaporeen, ja hyppäys oli valtava. Singapore on siisti, länsimaisen toimiva, kaunis ja etenkin kallis. Tuntui kuin olisin hypännyt ulos omasta kuplastani ja katselisin kaikkea jotenkin ulkopuolelta.

Baarialuetta Singaporessa.

Puisto singaporelaisittain.

Singaporeen lasikuvun sisään rakennettu "pilvisademetsä". 

Chinatown on hieno ja viihtyisä Singaporessa.

Näkymä hotellini kattoterassilta Singaporessa. Pieni olut maksoi 13 euroa.

Matka jatkui takaisin Malesiaan ja historialliseen kauppakaupunkiin Melakaan.

Portugalilaiset valtasivat kaupungin löytöretkiensä aikaan 1511 ja tekivät siitä kauapankäyntinsä sillanpääaseman Kaakkois-Aasiaan. 1600-luvulla Hollanti valtasi kaupungin, kunnes 1800-luvulla tulivat britit.

Nyt kaupunki on Unescon maailmanperintökohde, ja historialliset kujat ja rakennukset keräävät suuret turistimassat. Kaupunkia halkoo sympaattinen, mutkikas Melaka-joki, entinen kaupankäynnin valtaväylä, joka nyt on turistiveneretkien kanaali.

Melaka-joella.

Lintuperspektiiviä Melakan kaupungista.

Melakan hollantilaista keskustaa.

Kalastajia ja kookospalmuja

Useiden sattumien summana päädyin Purwokertoon. Se on kaupunki, johon valkoinen turisti pysähtyy ainoastaan vaihtamaan bussia tai nousemaan junaan.

Mistäkö tiedän?

Majapaikastani. Hotellini RedDoorz oli uusi ja steriili. Patjakin erinomainen, oma suihku ja vessa, siistejä.

Hinta yöltä: seitsemän euroa. Jakartassa minipalkka on 2,5 miljoonaa rupiaa eli noin 150 euroa. Muualla maassa ehkä puolet siitä.

Aamulla tuli ongelma kun iski kakkahätä. Pytty on siisti mutta eihän täällä ole vessapaperia.

Vessan seinässä, pytyn takana luki indonesiaksi, että ei paperia pyttyyn (oletan). Mulla olisi kyllä jemmarulla vessapaperia mutta eipä täällä ole roskakoriakaan. Ei edes huoneessa.

Bussimatkani Jaavan saarella pysähtyi Purwokertoon siitä syystä, että aamuinen bussi Wonosobosta lähtikin vasta puoli viideltä iltapäivällä. Purwokertosta jatkoin henkilöauton kyydissä Pangandaraniin.

Pangandaran on indonesialaisten rantakohde, ja on täällä jonkin verran länkkärituristejakin. Rannalla voi ihastella auringonlaskua, seurata paikallisten kalastajien touhuja ja poseerata paikallisten selfiekameroissa.

Kun Intian valtamerta lähtee kohti etelää, saapuu seuraavaksi Antarktikselle. Tosin paljon ei tarvitse koukata kaakon suuntaan, niin vastaan tulee Australian manner.

Kalasaalis.

Kalastajat työssään.

Selfien pyytäjät päätyivät minunkin kameraani.

Kookosmaitoa ostamassa.

Täältä, Intian valtameren rannalta myös pääsee näppärästi vaikkapa jylhän kauniille Green Canyonille. Tai voi ihmetellä maaseudun arkea. Tekemisen puutteessa vaikkapa kiivetä kookospalmuun.

Green Canyon. Neljä vesipetoa ja maskotti.

Vastavirta oli sen verran voimakas, että vetoni ei riittänyt noille kallioille.

En kokeillut tätä.

Tapasin myös uhanalaisten kilpikonnien suojelijan. Luonnossa konnat melkein kaikki päätyvät synnyttyään petojen kynsiin. Täällä ne munivat suojatuissa tiloissa, ja ne vapautetaan mereen kunhan ovat vähän kasvaneet. Ilmeisesti systeemi toimii.

Ilmeisesti pedon haavoittama kilpikonna ainakin lähti uimaan vikkelästi päästyään hoitajansa käsistä altaaseen.

Olivatkohan nämä 2-3 viikon ikäisiä konnia.

Pilvet

Kun malttaa odottaa, pilvet yleensä karkaavat sopivasti ja aurinko pääsee kurkistamaan. Värjäämään pilvet ja taivaanrannan. Suomaan kuvaajalle tunteen, että nyt!

Näin kävi, myös nyt.

Diengiin, Jaavan ylängöille saaren keskiosiin, suunnitellessani lähtöä moni suositteli Sikunirin vuoren maisemaa auringon noustessa.

Laiskana miehenä pidin kello neljän aamuöistä lähtöä hankalana ideana ja sain kuningasajatuksen: jos auringonnousu on upea, auringonlaskun täytyy olla vähintään kaunis.

Nythän en tietenkään tiedä, mitä menetin.

Dieng on vähän hankalan bussimatkan päässä, niinkuin vuoristossa tuppaa olemaan. Jos alkaa googlata Indonesian matkailunähtävyyksiä, Dieng ei ehkä ensimmäisellä klikkauksella tule vastaan.

Mutta täällä on meininkiä. Turisteja, lähinnä omasta maasta on aika paljon arkipäivänäkin. Uusia majoitustiloja, aika luksustakin mutta jokseenkin kitschiä, nousee koko ajan.

Tällaista estetiikkaa tarjolla Indonesian tulevassa matkailuvaltissa.

Eikä Diengin nousu maisemista jää kiinni.

Tänne oli kiipustamista peltojen pientareita pitkin.

Tässä myös joitakin tyyppejä, joita tuli vastaan.

Tyttö teeviljelmillä.

Poika puussa.