maanantai 11. marraskuuta 2019

Et itkeä saa, Santiago

Santiagolaiset ovat sitkeitä. Vaikka maailma ympärillä mullistuu, oma elämä jatkuu kuin ennen.

Keski-ikäinen Marta ei anna pikkuasioiden häiritä. Kuten että vieressä olevan liikerakennuksen ovat hulinoitsijat ryöstäneet ja polttaneet. Tai läheisen bussipysäkin ovat tuhonneet asenteella että kaikki rikotaan minkä saa rikottua.

Kun moni kauppa oli kiinni, Martan kadunvarsikojuista sai hyvän aamupalan. 

Kioskin miljöö ei ihan ollut hehkeimmillään. 

Marta on lauantaiaamuna kahdeksalta valmiina. Ananakset, mansikat ja mangot on paloiteltu pieniksi, ja muovimukissa odottaa hedelmäsalaatti ostajaansa. Sämpylät vieressä ovat siististi pakattuina.

Kadun puolella on läjässä kasa, viime yön palojätettä. Nenä haistaa edelleen kyynelkaasun jämät. Monin paikoin nenä tunnistaa kusen hajun.

Voi voi Santiagoa, mutta itkien asia ei parane.

Santiagon keskustassa lähes kaikki rakennukset on töhritty. 

Kirkkojakaan ei ole säästetty töhryiltä. 

Saavun Santiagoon yöbussilla Argentiinan Mendozasta, vuorten takaa. Olen sen verran aikaisin kaupungissa, että on parasta odottaa hetki hiljaisella bussiasemalla.

Seitsemän aikaan kävelen taksijonoon. Kerron osoitteen Providenciassa.

Matka sinne johtaa kaupungin keskustan läpi. Kaupungin, jonka kaduilla on käyty eräänlaista kaupunkisotaa.

"21 päivää," tietää taksikuski sanoa.

Katselen hiljaista kaupunkia auton penkiltä, kuin nähtävyyskierrosta tehden. Tuossa on rakennus, jonka yläkerta on palanut pahoin. Presidentinlinna näyttää pienemmältä kuin vanhoista uutiskuvista muistinkaan.

Taksi kiihdyttää lähes tyhjillä kaduilla. Kaistojen välissä on kasoja, yön tulipalojen jälkiä. Perjantai-ilta ja yö olivat aggressiivisia. Lievää savun hajua tuntee autossa asti.

Mellakat olivat jo hieman rauhoittuneet, mutta muutama päivä on ollut taas pahempaa.

Providenciassa majoitun hotelliin Jose Miguel Claro -kadulla. Jos pysyisin hotellin kulmilla, en tietäisi mitään kaupungin väkivaltaisista tapahtumista.

Eikä majapaikkani mikään hotelli ole. Edelweiss Hostel Boutique on kuin yksi asunto kadulla. Sen muuri ja sisäpiha muistuttavat hämmentävän paljon suurlähettilään asuntoa tv-sarjassa Invisibles Heroes. Varakkaan keskiluokan puutarhamaista kaupunginosaa. Rauhallisen kadun varressa kulkee pyörätie. Lähistöllä on paljon mukavia ravintoloita.

Mutta ei tästä ole kuin kilometrin verran Manuel Monttin metroasemalle, ja siellä jo näkee lasinsiruja. Käyn syömässä aseman lähellä ravintolassa. Vastapäätä katua käy työn tohina: rakennusmiehet väsäävät toista seinää liikerakennuksen varsinaisen seinän ympärille. Jotakin puista levyä, pinnalle metallia.

Ei täällä odoteta levottomuuksien ihan heti loppuvan.

Moni liike on saanut suojaseinän. Rakennustöitä lauantaina... 

... ja ttö jatkui sunnuntaina. 


Taksi tuo minut bussiasemalta aikaisin majapaikkaani, enkä pysty vielä majoittumaan. Jätän rinkkani ja lähden kävelemään kaupungille.

Ihmisiä on liikkeellä kuin normaalina arkiaamuna, toki normaalisti lienee ruuhkaisempaa. Mutta ei tässä ole syytä pelätä.

Ihmettelen tuhojen jälkiä. Kohti keskustaa mennessäni käytännössä jokainen (tyylikäs) katulamppu on rikottu. Bussipysäkeistä kaikki irtoava on tuhottu, pysäkkien metallikehikot ovat jäljellä. Rakennusten seiniin on piirrelty ja kirjoitettu, luultavasti härskiä tekstiä. Ainakin presidentti Sebastian Pinera halutaan viralta.

Baquedanon metroasema Plaza Italian lähellä saattaa pysyä vielä tovin suljettuna. 

Bussipysäkit on kaupungista tuhottu lähes järjestään. 



Monia liikkeitä on tuhottu. 



Rikottuja katulamppuja. 

Majapaikkani lähettyvillä liikkeen kyltti oli hajotettu. 

En usko, että tämä kaaos päättyy ennen kuin Pinera eroaa. Enkä tiedä, loppuisiko kurjuus siihenkään. Epäkohdat maassa ovat paljon syvemmällä.

Aamupäivä on rauhallinen, mutta iltapäivisin on toisenlaista. Enpä malta jäädä hotelliin vaan lähden kurkkimaan, miltä meno näyttää.

Reilun 20 minuutin kävelymatkan jälkeen saavun puistoalueelle. Plaza Italia on paikka, johon väkijoukot kokoontuvat.

Obeliskin kulmilla on vilkasta. Ylös on joku kirjoittanut "2019 en Chile se tortura" (2019 Chilessä kidutetaan ihmisiä) . Kahdeksan nuoren naisen joukko pitää vilvoittelutaukoa obeliskin varjossa. Iltapäivä on kuuma.

Pian he lähtevät kävelemään eteenpäin Plaza Italian suuntaan. Heillä on rummut ja iskulauseita teipattuna selkään.



Jatkan vaivihkaa itsekin kohti Plazaa. Pysyttelen läheisen joen varressa, josta näkee paikalle hyvin. Torilla on ehkä tuhatkunta ihmistä. Moni heiluttaa lippuja, joku truuttaa ilmaan savupatsasta. Taivaalla pyörii helikopteri.

Ohi ajavat autot tööttäävät kuin Suomessa kiekkojoukkueen kultajuhlissa. Tööttäysten rytmikin on samanlainen.

Savu alkaa levitä sen verran, että päätän siirtyä siltaa pitkin joen toiselle puolelle. Pian huomaan päätökseni oikeaksi.

Torilta kuuluu pauketta. Poliisin armeijamallinen ajoneuvo saapuu paikalle ja suihkuttaa vesitykeillä väkijoukkoon. Auton katolla pyörivästä suuttimesta lähtee luultavasti kyynelkaasua, sillä joen vastarannallakin huomaan pian pistävää hajua ja kirvelyä silmissä.

Mielenosoittajia lauantaina iltapäivällä Plaza Italiassa. 

Tällaisella autolla poliisi suihkuttaa vettä ja kyynelkaasua. 

Joen toisella puolella ihmiset juoksevat ja poliisin auto seuraa heitä. Joukkoon liittyy muutama kymmentä jalkaväkipoliisia.

Vastarannalla kohtaan Daniel Carrascon. Tai voinko olettaa, että Danielaa ei enää ole.

Ihmisen ääriviivat on piirretty liidulla katuun siten kuin tv:n poliisisarjoissa tehdään ruumiille. Danielan nimi on kirjoitettu viereen.


Toisella puolen keskustaa seiniin on kiinnitetty kuvia ja viereen tekstejä: "asesinado por El estadio del Chile" (Chilen valtion murhaamia).


Sunnuntaina Santiagon kaduilla kulki tuhansien pyöräilijöiden joukko. Osalla oli Chilen lippuja, osalla iskulauseita kirjoitettuna. Joukko sai useilta ohikulkijoilta peukutuksia.


Sununtaina yritin myös käydä La Monedassa, presidentinpalatsissa ja siihen yhteyteen rakennetussa kulttuurikeskuksessa. Kiinni olivat kumpikin.

Presidentinpalatsi, joka tuli tunnetuksi etenkin Salvador Allenden murhan yhteydessä 1973. Silloin myös palatsi tuhoutui pahasti. 

Onkohan poliisin liivin suunnittelutyöt tehty Suomessa? 

Presidentinpalatsin lähelle ei viikonloppuna päästetty. 

La Moneda on monen suomalaisenkin tuntema kuvista vuodelta 1973, jolloin sotilaat Augusto Pinochetin johdolla kaappasivat vallan ja teloittivat presidentti Salvador Allenden.

Noista hetkistä kertoo lähettyvillä kattavasti museo La Memoria. Mielleyhteys nykypäivään nousee aika vahvana.

Metroliikenne toimi viikonloppuna lähes kaikilla linjoilla. Usean pysäkin ohi metrojuna jatkoi pysähtymättä. 

Suomi antoi Chilelle apua 1973. Olisiko apu taas tarpeeseen? Kuva
La Memoria -museosta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti